Keskustan Annika Saarikon perjantainen ilmoitus jättää kansanedustajan tehtävänsä nostaa hänen tilalleen eduskuntaan uusikaupunkilaisen Mauri Konnun. Hän on 72-vuotias konepajayritys Vahteruksen toimitusjohtaja.
Paikallispolitiikassa Kontu on vaikuttanut jo pitkään. Hän johti viime vaalikaudella Uudenkaupungin valtuustoa ja vaikuttaa aluevaltuustossa ja aluehallituksessa.
Annika Saarikko siirtyy Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön toimitusjohtajaksi syyskuun alussa, jos eduskunta myöntää hänelle eron. Kontu kertoo ottaneensa uutisen vastaan hämmentynein mielin.
– En odottanut Annikan hakevan uusia tehtäviä. Hän on ollut Varsinais-Suomen kannalta vahva vaikuttaja. Iso aukko tulee täytettäväksi.
Mauri Kontu sijoittui eduskuntavaaleissa keskustan listalla toiseksi. Varakansanedustajan paikka heltisi 3468 äänellä. Valtakunnan politiikka on hänelle uusi ulottuvuus.
– Aika paljon tulee opeteltavaa lyhyessä ajassa. Edessä on mielenkiintoinen haaste.
Mauri Konnun valinnan myötä Uusikaupunki nousee yli 20 vuoden tauon jälkeen takaisin kansanedustajapaikkakuntien joukkoon. Edellinen parlamentaarikko oli SDP:n Helena Vartiainen vuosina 1996–99.
– Se on tärkeä asia, että Uusikaupunki ja esimerkiksi naapurissa sijaitseva Laitila saavat äänen eduskuntaan. Tavoitteenani on viedä eteenpäin yrittäjyyden asiaa. Myös liikenneratkaisut kiinnostavat. Lähijunayhteys pitäisi saada aikaiseksi Turun ja seutukuntien välille.