WASHINGTON Neljä kuukautta sitten Elon Musk tunnusti rakastavansa Donald Trumpia niin syvästi kuin vain heteromies voi toista miestä rakastaa.
Rakkauden hinta on nimensä veroinen ja jäljelle jäi vain vihaa, kun Musk havahtui rakastuneensa oikeasti Trumpin hänelle antamaan valtaan – vain ottaakseen sen häneltä vähä vähältä pois.
Kahden miehen välit katkesivat kevään mittaan ensin vähitellen ja hiljaisuudessa ja sitten eilen yhtäkkiä ja äänekkäästi.
Muskin ja Trumpin dramaattista välirikkoa on odotettu siitä asti, kun kaksikko löysi toisensa.
Miehet olivat olleet jo muutama vuosi sitten kiivaassa sanasodassa, jossa he haukkuivat toisiaan kilpaa huijareiksi. Järkiavioliitto ei voisi kestää vaalipäivän jälkeen kauaa.
Paitsi että talven mittaan suhde vain syveni.
Musk nousi alkuvuodesta Yhdysvaltojen ensimmäiseksi todelliseksi oligarkiksi, kun hän onnistui luovimaan itsensä ensin Trumpin lähipiiriin ja liikkui sitten ketterämmin kuin hallinnon muut jäsenet.
Muskin kokoama Doge-ryhmä liikkui nopeasti ja rikkoi asioita ja aiheutti valtion virkamiehissä kauhua.
Trump näytti nauttivan ajatuksesta, että hänen toisella kaudellaan hänellä olisikin kaksi varapresidenttiä, jotka saisivat kilpailla keskenään vallasta.
Mutta Muskin nälkä kasvoi liikaa syödessä. Trump joutui rajoittamaan ensimmäisen kerran Muskin valtaa maaliskuussa, kun omat ministerit kritisoivat Dogen aiheuttavan liikaa kaaosta.
Trump päätti, että ministeriöiden potkuista päättävät viime kädessä ministerit. Musk koki, että häneltä katkaistiin siivet.
Huhtikuussa Musk kampanjoi aktiivisesti Wisconsinissa paikallistason vaaleissa, jotka republikaanit hävisivät selvästi. Washingtonissa alettiin kuiskutella, että Muskista on muodostumassa taakka vain noin 40 prosentin kansansuosiollaan.
Pian Trump päätti, että Musk saisi poistua Valkoisesta talosta kesään mennessä, mutta hän ei halunnut polttaa julkisesti siltoja maailman rikkaimpaan mieheen.
Viimeisen parin kuukauden ajan miehet yrittivät erota toisistaan sovinnossa. Viime viikolla Trump järjesti Muskille työhuoneessaan kunnialliset jäähyväiset, mutta Musk saapui tilaisuuteen pahaenteisesti silmä mustana.
Viimeistään jäähyväisten jälkeen Muskille valkeni, että hän oli antanut poliittisen vallan valua näpeistään. Hänen piti ohjailla Trumpia, eikä toisin päin.
Musk ei pystynyt enää peittelemään pettymystään ja lopulta hän sanoi sen ääneen, minkä kaikki jo tiesivät: Muskilla ja Trumpilla on valtavia erimielisyyksiä erityisesti talouspolitiikassa.
Tiistaina Musk kirjoitti, että Trumpin valtionvelkaa paisuttava lakipaketti on ällöttävä iljetys. Trump oli hiljaa.
Keskiviikkona Musk kehotti amerikkalaisia soittamaan kongressiedustajille ja senaattoreille, jotta lakipaketti saataisiin kaadettua. Trump oli hiljaa.
Eilen torstaina Trumpin oli jo pakko reagoida. Tapahtumat etenivät nopeasti:
Etenkin Muskilta meni kuppi täysin nurin. Trump ei suostunut vastaamaan enää torstaina alkuillasta toimittajien kysymyksiin vaan jätti Muskin huutelemaan yksin sosiaaliseen mediaan.
Maga-piireissä Muskin arkkiviholliseksi asemoitunut Steve Bannon saapui kuitenkin sanomaan, että Musk pitäisi karkottaa maasta. Bannon tietää hänen populistisemman talouslinjansa voittaneen Trumpin puolelleen.
Teslan osakkeen arvo putosi eilen yli 14 prosenttia. Musk on osannut suututtaa lyhyen ajan sisään suuren osan sekä demokraateista että republikaaneista.
Musk vaikutti kuitenkin nauttivan, kun hän pääsi edes hetkeksi takaisin huomion keskipisteeseen. Kukaan ei päivän lopuksi edes muistanut, että Saksan liittokanslerikin kävi tapaamassa Trumpia.
Muskin viestittelyssä ei vaikuta olevan punaista lankaa, mutta juuri nyt hän näyttää haluavan jatkaa tappelemista, kun on vasta päässyt vauhtiin.
Musk voi kaataa käytännössä rajattomasti rahaa vaalikampanjoihin ja voi viilata X:ssä viestien näyttämisen algoritmia Trumpille kielteiseksi. Hän saattaa pystyä kaatamaan Trumpin mammuttimaisen lakipaketin ja pilkkomaan sen pienempiin osiin, mutta itse Trumpia hän ei kaada.
Trump on ollut kerrankin se osapuoli, joka on yrittänyt malttaa mielensä. Politico-lehden mukaan Trump olisi valmis soittamaan Muskille sovittelevan puhelun tänään perjantaina.
Muskista paistaa läpi syvä turhautuminen. Hän unohti, että Trump-show'ssa ainoa pysyvä päähenkilö on Trump, kun sivuhahmojen rooli on tulla ja mennä.