Kolumni

Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.

Lue kolumneja
Kuuntele kolumneja Yle Areenassa

Kreikankielisestä kenraalia tarkoittavasta sanasta strategos juontuva strategia viittaa sotajoukkojen johtamiseen. Alkujaan käytännöllinen käsite muuttui sotajoukkojen kasvaessa 1700-luvun lopulla yhä teoreettisemmaksi.

Nykyisin strategia ymmärretään yleensä sillaksi, jolla yhdistetään sodassa käytettävä väkivalta ja sillä havitellut poliittiset päämäärät. Siksi strategiaa on myös kutsuttu voiton teoriaksi. Se tunnistaa painopisteen, johon vaikuttamalla sota voitetaan.

Tehtävä ei ole helppo, mutta se on välttämätön. Hyvällä strategialla pienempi voi voittaa, huonolla suurempi hävitä.

Ukrainalla ja sen tukijoilla on ollut sodassa ainakin kolme painopistettä. Ensimmäinen on kulutus, jota on kuvattu sodan tyhmäksi perusstrategiaksi. Kulutuksesta tekee tyhmän se, että se tapaa olla vastavuoroista. Ukrainalaiset toivoivat korkeamman moraalin tasapainottavan sitä tosiasiaa, että kulutus suosii yleensä sodan suurempaa osapuolta.

Marraskuussa 2023 Ukrainan asevoimien komentaja myönsi aliarvioineensa venäläisten tappionsietokyvyn. Venäjän hyökkäys jatkuu, vaikka sen kokonaistappioiden on väitetty ylittäneen jo miljoonan rajapyykin.

Toinen Ukrainan painopiste on ollut Krimin niemimaa, jonka uskottiin olevan Venäjän presidentin Vladimir Putinin heikko kohta. Jos Ukraina onnistuisi uhkaamaan Krimiä riittävästi, Putin perääntyisi.

Vaikka Krimillä voi yhä olla symboliarvoa, sen merkitys sodankäynnille väheni Venäjän parantaessa liikenneyhteyksiä muille miehittämilleen alueille.

Kolmas painopiste on Venäjän talous, jota on kuritettu länsimaisilla pakotteilla ja Ukrainan lennokkihyökkäyksillä. Ajan myötä Venäjältä kenties ehtyvät välineet, sotilaat tai raha.

Länsimaat kuitenkin ostavat Venäjältä energiaa suuremmalla summalla kuin tukevat Ukrainaa. Venäjän talouden sakkaaminen johtaa todennäköisemmin rintamien lukkiutumiseen kuin Venäjän perääntymiseen Ukrainasta.

Entä Venäjän strategia? Venäjän hyökkäyssuunnitelma helmikuussa 2022 perustui Ukrainan sisäpolitiikan virheelliseen analyysiin. Ukrainalaisten ryhdyttyä vastarintaan Venäjälläkin on ollut vaikeuksia löytää toimivaa strategiaa.

Venäjä on sotinut suoraviivaista kulutussotaa. Venäläisten merisodankäynti on sujunut huonosti. Vaikka heidän etenemisensä maalla on kiihtynyt, on se yhä hidasta ja kallista. Nopeus voi kuitenkin kasvaa Yhdysvaltojen tuen hiipuessa.

Ratkaisua Venäjä on lisäksi hakenut yhä suuremmista ilmahyökkäyksistä. Ilmahyökkäykset eivät silti todennäköisesti ratkaise sotaa.

Toisessa maailmansodassa liittoutuneet saavuttivat ilmaherruuden sekä Japania että Saksaa vastaan. Edes kokonaisten kaupunkien tuhoaminen ei silti yksin saanut maita antautumaan.

Nyt paljon rajoitetummilla mutta tarkemmilla iskuilla voidaan heikentää taloutta, mutta niistä koituvat siviiliuhrit pikemminkin lisäävät kuin heikentävät taistelutahtoa.

Millaisia johtopäätöksiä tilanteesta voi tehdä?

On ilmeistä, että hyvän strategian laatiminen on vaikeaa. Nopeaan ja halpaan voittoon johtava sota ilmenee useammin toiveissa kuin todellisuudessa.

Yksittäisistä taktisista onnistumisista huolimatta on epätodennäköistä, että sodan suuri kuva Ukrainassa muuttuu merkittävästi lähitulevaisuudessa. Sota jatkuu, koska kumpikaan osapuoli ei ole saavutuksiinsa tyytyväinen, mutta ei myöskään koe olevansa pakotettu merkittäviin myönnytyksiin.

Toiseksi, myös sodankäynti on vaikeaa. Maailmansodissa osapuolet olivat kolmessa vuodessa jo keksineet tapoja murtaa pattitilanne. Vuoden 1917 lopulla sekä Saksa että sen vastustajat olivat keksineet, miten selviytyä juoksuhaudoista. Vuonna 1944 Neuvostoliitto oli jo työntänyt saksalaiset hyökkääjät takaisin Puolaan ja länsivallat tehneet maihinnousun Ranskaan.

Ukrainassa vastaavia innovaatioita ei olla nähty. Ero ei selity pelkällä drooniteknologialla.

Kolmanneksi Euroopalla ja Natolla on todennäköisesti enemmän aikaa, kuin pahimmat uhka-arviot antavat ymmärtää. Vaikka Venäjän sodankäyntikykyä ei ole syytä aliarvioida, ei sitä Ukrainan valossa kannata yliarvioidakaan. Ennustukset Venäjän synkästä taloustilanteesta heijastuvat lähes väistämättä myös sen kykyyn kasvattaa sotilaallista voimaansa.

Neljäs johtopäätös on silti Ukrainalle synkkä. Kulutus voi olla tyhmä strategia, mutta Venäjä on ennenkin päättänyt sillä sotia. Jotain radikaalia onkin tapahduttava, että vailla uskottavaa voiton teoriaa oleva Ukraina kykenisi kääntämään sodan suunnan.

Ilmari Käihkö

Kirjoittaja on sotatieteilijä, joka sotateorian ja -historian valossa ei usko helppoihin ratkaisuihin sodassa.