Kolumni

Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.

Lue kolumneja
Kuuntele kolumneja Yle Areenassa

On kulunut tasan sata vuotta ensimmäisen fasistisen diktatuurin perustamisesta. Muistelu kannattaa, sillä yksinvaltius on myös tätä aikaa.

Vuonna 1925 Benito Mussolini säädätti joukon lakeja, jotka tekivät hänestä Italian yksinvaltiaan.

Tuolloin Adolf Hitler oli vielä pelkkä Mussolinia ihaileva rähinöitsijä.

Kolme vuotta aiemmin Mussolini oli valittu pääministeriksi siinä toivossa, että hän onnistuisi rauhoittamaan Italian. Maa oli poliittisen väkivallan kourissa.

Mussolinin hallituksessa oli aluksi useita puolueita. Fasistipuolueella oli vain 34 kansanedustajaa 535-paikkaisessa parlamentissa.

Vuoden 1924 vaaleissa fasistien johtama kansallismielinen liittouma sai uusien vaalilakien ansiosta selvän enemmistön, ja siihen loppuivat monipuoluevaalit.

Nationalistinen parlamentti luovutti kaiken vallan Mussolinille. Hänestä tuli valtion suvereeni päämies, yksinvaltias, joka nimitti ministerit ja määräsi lainsäädännöstä.

Vapaa lehdistö tukahdutettiin. Yhdistymisvapaus poistettiin. Fasistit ottivat haltuunsa virastot ja koulut. Poliittiset vastustajat erotettiin toimistaan, lähetettiin maanpakoon tai vankilaan. Näkyvimmät oppositiojohtajat tapettiin.

Italiasta muodostui diktaattorin johtama totalitaarinen fasistinen valtio.

Ilmaisu ei ole vihervasemmistolainen tölväisy. Se oli Mussolinin ääneen lausuma päämäärä: muodostaa totalitaarinen fasistinen valtio.

Mussolinin esimerkki kertoo, etteivät yksinvaltiaat kaappaa valtaa vaan hiipivät siihen askel kerrallaan.

Se tapahtuu sieppaamalla instituutiot ja häivyttämällä lainsäädännön ja toimeenpanovallan välinen ero.

Näin tapahtui myös Venäjällä. Kehitys seuraili Mussolinin askelmerkkejä. Vladimir Putinin vastustajia on tapettu ja ajettu maanpakoon. Kansalaisvapauksia tai sananvapautta ei ole. Jopa tietyt sanat ovat kiellettyjä rangaistuksen uhalla.

Yhteiskunnan putinisaatio on Venäjällä lähes täydellinen.

Jos fasismilla tarkoitetaan juuri Mussolinin luomaa Italiaa, Venäjän voi rinnastaa samalla tavalla diktaattorin hallitsemaksi totalitaariseksi, fasistiseksi valtioksi.

Sata vuotta sitten fasistit karsastivat kansainvälisyyttä. Hitlerille sitä edustivat juutalaiset.

Nationalismi on edelleen fasismin ajuri, ja se kelpaa ajuriksi myös nykyisten itsevaltaisten hallintojen verkostoille. Kuten journalisti Anne Applebaum kirjassaan Autokratia Oy. on todennut, niitä yhdistävät korruptoituneet yritykset, raivokas disinformaatio ja demokratian kehystäminen kansoja sortavaksi hegemoniaksi.

Maailman itsevaltaisten hallintojen suuren määrän tietää jokainen.

Tällä hetkellä kiinnostavin kysymys on Yhdysvaltojen kohtalo. Voisiko se liukua fasismiin?

Yhdysvaltojen presidentin virka on jo lähtökohtaisesti autoritaarinen. Toisaalta toimeenpanovalta, lainsäädäntö ja oikeuslaitos ovat perustuslaissa erotettu toisistaan. Näitä jakolinjoja Donald Trumpin hallinto on pyrkinyt hämärtämään.

Yhteiskuntaa muokataan maga-ideologian suuntaan. Sanoja kielletään, yliopistoja uhataan, tiedotusvälineiden toimintaa yritetään rajoittaa, perustuslakia koetellaan.

Kyse on siitä, miten hyvin instituutiot kestävät paineen. Viime kädessä liuku yksinvaltiuteen on silti kansan vastuulla.

Sata vuotta sitten Italiassa oppositio oli hajanainen ja riitaisa ja siksi heikko. Saman voi sanoa 2000-luvun alun Venäjästä, kuten myös Yhdysvaltain demokraattipuolueesta.

Tässä voi aavistaa jonkin opetuksen.

Selvästikään yksinvaltiutta ei torjuta keskinäisellä riitelyllä. Tulossa olevaa suurta taistelua ei käydä lillukanvarsista vaan demokratian kohtalosta.

Siksi hyvesignaloinnin sijasta pitää tarjota demokratiaa puolustava vaihtoehto, kompromissi, jonka myös äänestäjät hyväksyvät. Tämän suuntaisia, äskettäisiä esimerkkejä on nähty Kanadasta Romaniaan.

Demokraatit yhtykää, huudahtaa myös Applebaum. Jottei maailmassa kävisi, kuten sata vuotta sitten Italiassa.

Kari Enqvist

Kirjoittaja on kirjailija ja emeritusprofessori.