Eduskunta on antanut kansanedustaja Jaana Strandmanin (ps.) avustajalle Riku-Mikael Leppäselle varoituksen tämän somekäytöksen vuoksi.
Varoituksesta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.
Asian vahvistaa Ylelle eduskunnan hallintojohtaja Pertti Rauhio.
– Varoitus on annettu hänen julkisesta toiminnastaan, joka on ollut vastoin hänen päämiehensä eli kansanedustajan arvoja ja tavoitteita.
Leppänen jakoi toukokuussa Instagramissa videon, jossa panssarivaunu on ampuvinaan iskulausetta huutavan sukupuolivähemmistön edustajan.
Videon saatetekstinä oli ”Turun eka valtuuston kokous”.
Perussuomalaisten Leppänen aloittaa ensi viikolla Turussa kaupunginvaltuutettuna. Hänet valittiin keväällä myös Varsinais-Suomen aluevaltuustoon.
Strandman: ”En hyväksy”
Kansanedustajien avustajien työnantaja on eduskunta. Kansanedustajat toimivat avustajiensa lähiesimiehinä. Hallintojohtaja Pertti Rauhion tietoon Leppäsen somejulkaisu tuli Jaana Strandmanin kertomana.
– Hän oli puuttunut asiaan, ja sitten viran puolesta päättelin, että varoitus on paikallaan, Rauhio sanoo.
Rauhion mukaan Leppästä kuultiin ennen varoituksen antamista. Mikäli varoitukseen johtanut toiminta jatkuu, voidaan avustaja irtisanoa.
Strandman kommentoi tapausta Ylelle lyhyesti.
– En hyväksy Leppäsen toimintaa, Strandman sanoo.
Riku-Mikael Leppänen ei halunnut kommentoida asiaa Ylelle.
Perussuomalaiset menetti somejupakan vuoksi luottamuspaikan Turun konsernijaostossa.