Juttu tiivistettynä
Osalla uusista kunnanvaltuutetuista ei ole mitään kokemusta kunnallisesta päätöksenteosta. Asiantuntijan mukaan se ei ole ongelma.
Tapasimme kontiolahtelaisen 23-vuotiaan Minni Haatasen, joka kiinnostui politiikasta sosiaalisen median kautta ja päätyi lopulta yllättäen valtuustoon.
– Vuonna 2016 aloin somesta seurata törkyvyöryä, jonka Donald Trumpin valtaanpääsy käynnisti. On vaikea käsittää, miten tällainen voi edes olla mahdollista. Tulin siitä tosi vihaiseksi, Haatanen kertoo päätään puistellen.
Teini-ikäinen Haatanen alkoi seurailla politiikkaa sosiaalisesta mediasta. Aluksi kohteena oli lähinnä kansainvälisen politiikan myllerrys. Räikeät vastakkainasettelut ja jatkuvat oikeusrikkomukset ihmetyttivät.
Trumpin kylvämä sekasorto suututti ja hämmensi. Haatanen ajatteli, ettei vastuunkantaminen voi olla tuollaista.
– Yläasteella minua alkoi kiinnostaa nuorten mielenterveysasiat ja tasa-arvoasiat. Tavallaan sen myötä päädyin seuraamaan myös politiikkaa.
Viime keväänä Haatasta pyydettiin useampaankin kertaan mukaan ehdolle Kontiolahden valtuustoon SDP:n listalle. Tukea ja opastusta luvattiin uusien asioiden kanssa. Kuukausi ennen vaaleja Haatanen lähti ehdolle.
– Läpimeno oli täysi yllätys. Ehkä se vaikutti, että minulla on vahvat mielipiteet enkä arastele sanoa mitä ajattelen, Haatanen toteaa.
Ummikkona valtuustotyötä ja kunnan toimintaa opettelemaan
Edessä on työntäyteinen syksy. Kesken oleva lukio on saatava hoidettua loppuun ja samalla perehdyttävä valtuutettuna työskentelyyn. Ensimmäinen valtuuston kokous on 9. kesäkuuta.
Tällä hetkellä Haatanen toimii osuuskuntayrittäjänä. Lukion jälkeen tavoitteena on ammattiopinnot.
Valtuuston ja lautakuntien toiminta ei ole Haataselle entuudestaan tuttua, mutta kokeneiden valtuutettujen lupaama tuki rohkaisee.
– Jännittää tietysti tosi paljon. Olen ymmärtänyt, että päätöksenteko kulkee monien koukeroiden kautta, mutta olen alkanut jo perehtyä asioihin. Onneksi on myös koulutusta tulossa.
Lautakuntapaikkoja jaetaan uudessa valtuustossa parhaillaan. Kontiolahdella vaihtui kevään vaaleissa yli puolet valtuutetuista.
Tällä hetkellä Haataselle näyttää löytyvän paikka kasvatus- ja koulutuslautakunnassa, ja se ilahduttaa.
– Suurin tavoitteeni on saada nuorten ääni kuuluviin ja lisää nuoria osallistumaan. Tulevaisuus on meidän, joten onhan meidän ajatustemme ja arvojemme kuuluttava päätöksenteossakin, Haatanen sanoo.
Haatasella on tavoitteena lähteä neljän vuoden kuluttua hakemaan paikkaa myös aluevaltuustosta. Kun kokemusta karttuu, saattaa Haatasen nimi tulla jatkossa vastaan myös eduskuntavaaliehdokkaiden joukossa.
Ehdokkailta ei edellytetä kuntatalouden ja valtuustotyöskentelyn osaamista
Kuntaliiton kehittämispäällikkö Jarkko Majava muistuttaa, ettei valtuustoehdokkailta edellytetä kunnan toimintojen suvereenia osaamista ehdolle asetuttaessa.
– Kun luottamushenkilöt valitaan, heillä ei tarvitse olla mitään kunta-alan syvätuntemusta tai asiantuntemusta kuntien tekemisistä ennen valtuustoon pääsyä. Kunta tai kunnan valitsemat muut tahot perehdyttävät valtuutetut, Majava sanoo.
Esimerkiksi Kontiolahdella valtuutetuille on tarjolla iltakoulua, valtuustoseminaari ja koulutuskuntayhtymä Riverian paketoima oppimateriaali kunnan toiminnoista. Lisäksi kunta antaa valtuutetuille käyttöön omat tietoturvavarmistetut sähköpostit ja kannettavat tietokoneet.