Yhdysvaltain presidentti Donald Trump nostatti perjantaina jälleen kauppajännitteitä Kiinan kanssa. Trump syytti viestipalvelu Truth Socialissa Kiinaa Yhdysvaltojen kanssa solmitun tullisovun rikkomisesta. Trump ei kirjoituksessaan tarkemmin yksilöinyt, mitä hän syytöksellään tarkoittaa.

Kiinalla ja Yhdysvalloilla ei varsinaisesti ole vielä tullisopimusta, mutta ne ovat sopineet jäädyttävänsä toisilleen määräämänsä korkeat tullit 90 päivän ajaksi, jotta neuvottelut etenisivät.

Yhdysvaltojen kauppaedustaja Jamieson Greer selitti Trumpin ulostuloa ja sanoi Kiinan hidastelevan neuvotteluissa ja rajaavan tärkeiden mineraalien saatavuutta. Greer paheksui Kiinan valtavaa kauppaylijäämää Yhdysvaltojen kanssa ja arvioi, ettei Kiinan asenne asiassa ole muuttunut.

Valtiovarainministeri Scott Bessent myönsi aiemmin tv-kanava Fox Newsin haastattelussa, että kauppaneuvottelut Kiinan kanssa ovat ”hiukan jumissa”.