Teknologiamiljardööri Elon Musk arvostelee Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin suurta verolakipakettia, joka muun muassa vähentää rikkaimpien amerikkalaisten ja yritysten verotusta.
Republikaanit hyväksyivät edustajainhuoneessa Trumpin vahvasti tukeman lakipaketin. Trump on kutsunut pakettia ”isoksi, kauniiksi laiksi”.
Kritiikin myötä Musk näyttää asettuvan Trumpin agendaa vastaan. Viime vuonna Musk auttoi Trumpia voittamaan presidentinvaalit lähes kolmensadan miljoonan dollarin tuella.
Musk kertoi amerikkalaiselle uutiskanava CBS:lle, että hän on tyytymätön lakipakettiin, joka hänen mielestään horjuttaa työtä liittovaltion kulujen leikkaamiseksi.
– Olin pettynyt nähdessäni valtavan lakipaketin. Suoraan sanottuna se kasvattaa budjettivajetta, ei vähennä sitä ja se kaivaa maata Doge-tiimin tekemän työn alta, Musk sanoi CBS:lle.
Musk johti Doge-virastoa, jonka tehtävänä on ollut tehdä leikkauksia ja tehostaa maan hallintoa. Hän jätti tehtävän vähän aikaa sitten.
Yhdysvaltain senaatin pitää vielä hyväksyä ”iso, kaunis laki”. CBS:n mukaan lakipaketti kasvattaisi Yhdysvaltain budjettivajetta noin 3 800 miljardilla dollarilla vuoteen 2034 mennessä.
– Mielestäni laki voi olla iso tai se voi olla kaunis. Mutta en tiedä, voiko se olla molempia. Henkilökohtainen mielipiteeni, Musk sanoi haastattelussa.
Elon Musk on ollut näkyvä hahmo Trumpin toisen presidenttikauden alkukuukausina.
Hänen johtamansa Doge-tiimi teki laajoja leikkauksia liittovaltion virastojen toimintaan. Musk on ilmoittanut vähentävänsä osallistumistaan maan hallintoon.