Turun hovioikeus on vapauttanut kuntavaaleissa perussuomalaisten listoilla olleen Riku Kastisen veropetossyytteistä ja kumonnut hänen liiketoimintakieltonsa. Kanta-Hämeen käräjäoikeus määräsi kesäkuussa 2023 Kastisen liiketoimintakieltoon, joka olisi päättynyt kesäkuussa 2027.
Hovioikeus hylkäsi osittain Kastisen syytteet veropetoksesta, jotka ajoittuivat vuosille 2016-2018. Lisäksi Kastinen vapautettiin velvollisuudesta korvata Verohallinnolle maksamattomana arvonlisäverona runsaat 3500 euroa.
Käräjäoikeus oli vuonna 2023 tuominnut Kastisen 35 vuorokaudeksi vankeuteen veropetoksesta. Hovioikeus kumosi vankeusrangaistuksen.
Hovioikeus luki Kastisen syyksi enää veropetoksen tuloverotuksessa 3 800 euron veron osalta. Hovioikeus katsoi, että Kastisen tästä aiemmin saama rangaistus on siitä riittävä seuraamus.
Kastinen oli Hämeenlinnassa perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaana, mutta puolue poisti hänet omilta vaalisivuiltaan. Vaaleissa hän sai 17 ääntä, eikä tullut valituksi.