Presidentti Donald Trumpin hallinto on ottanut huippuyliopisto Harvardin hampaisiinsa.

Yhdysvaltain sisäisen turvallisuuden ministeriö on kieltänyt maan vanhinta yliopistoa ottamasta sisään ulkomaisia opiskelijoita. Tällä hetkellä Harvardissa opiskelevia kansainvälisiä opiskelijoita uhkaa karkotus opinahjosta.

Ministeriö sanoo päätöksen olevan vastatoimi sille, että Harvard edistää väkivaltaa ja antisemitismiä kampuksellaan sekä tekee yhteistyötä Kiinan kommunistisen puolueen kanssa.

Harvard on kutsunut päätöstä lainvastaiseksi kostotoimeksi.

Huhtikuussa Trumpin hallinto jäädytti vajaan kahden miljardin euron edestä Harvardin monivuotista rahoitusta.

Tämä tapahtui sen jälkeen, kun yliopisto ei suostunut hallinnon vaatimuksiin liittyen muun muassa vasemmistolaisuuden ja woke-ideologian kitkemiseen.

Harvard on haastanut Trumpin hallinnon oikeuteen sekä päätöksestä ulkomaalaisia koskevasta kiellosta että rahoituksen jäädyttämisestä.

USA:n nykyhallinto on painostanut myös muita maan huippuyliopistoja lakkauttamaan monimuotoisuusohjelmiaan, tekemään yhteistyötä turvallisuusviranomaisten kanssa sekä muuttamaan ulkomaisten opiskelijoiden valintajärjestelmiä.

Yle kysyi kolmelta suomalaisasiantuntijalta, mitä Trumpin hallinnon toimista seuraa.

Matti Parpala, Harvard Club of Finland -yhdistyksen puheenjohtaja

Harvardin suomalaisten alumniyhdistystä johtava Matti Parpala on äärimmäisen huolestunut siitä, että Trumpin hallinto on saanut pelottelullaan USA:n huippuyliopistoja taipumaan vaatimuksiinsa.

– Hieno asia on se, että Harvard on näkyvimpänä yliopistoista asettunut selkeästä hallintoa vastaan, Parpala sanoo.

Hänen mielestään hallinnon toimet eivät sovi yhteen Trumpin Make America Great Again -iskulauseen kanssa.

– Yhdysvaltalaiset ovat olleet parhaita tuottamaan maailman kirkkainta ajattelua ja tutkimusta monella alalla.

– Jos Trump onnistuu pilaamaan heidän yliopistojärjestelmän tutkimuksen kyvyn houkutella parhaita kykyjä, se voi osua Yhdysvaltoja itseään pahasti nilkkaan, Parpala sanoo.

Harvard Club of Finland -yhdistykseen kuuluu noin 150 Harvardissa tutkinnon suorittanutta suomalaista opiskelijaa tai siellä vieraillutta luennoitsijaa. Heidän joukossaan on muun muassa presidentti Tarja Halonen.

Alla olevalla videolla Parpala kertoo, millaista oli opiskella yhdessä maailman arvostetuimmassa yliopistossa.

Maria Lindén, Ulkopoliittisen instituutin tutkija

Yhdysvaltoihin perehtynyt Ulkopoliittisen instituutin tutkija Maria Lindén näkee Trumpin hallinnon ja Harvardin välisen kiistan kärjistymänä jo pitkään käydyssä kulttuurisodassa.

– Ytimessä on se, millainen arvomaailma korkeakoulutetuilla amerikkalaisilla on, Lindén sanoo.

Yliopistoissa opetellaan kriittistä ajattelua ja asioiden kyseenalaistamista. Arvokonservatiivinen ajatusmalli taas lähtee siitä, että auktoriteetteja tulee kunnioittaa, Lindén sanoo.

Tutkijan mukaan Trumpia kannattavat arvokonservatiivit ajattelevat usein, että nuoret aivopestään liberaaleiksi korkeakouluissa.

Tätä vastaan hallinto taistelee nyt antisemitististen syytösten varjolla, vaikka tosiasiassa käydään laajempaa taistelua arvoista.

Lindén näkee, että Trumpin politiikka korkeakouluja kohtaan murentaa Yhdysvaltojen asemaa maailmassa.

– Nämä toimet heikentävät pehmeää valtaa.

Pehmeällä vallalla hän tarkoittaa kaikkea sitä kulttuurista voimaa, jonka avulla Yhdysvallat saa toisten maiden kansalaiset ihailemaan ja kääntymään sen puoleen.

– Tämä vaikuttaa pitkäksi aikaa vetovoimaan eli siihen, kuinka hyviä tutkijoita ja eri alojen työntekijöitä ja ammattilaisia hakeutuu Yhdysvaltoihin, Ulkopoliittisen instituutin tutkija sanoo.

Lindén uskoo, että huippuosaaminen voi hajautua tulevaisuudessa useisiin maihin. Yksi tilanteesta hyötyvä maa voi olla hänen mukaansa Kanada.

Ilkka Niemelä, Aalto-yliopiston rehtori

Rehtori Ilkka Niemelä kertoo, että hänen johtamansa Aalto-yliopiston työssä Trumpin hallinnon asenne yliopistoja kohtaan on näkynyt konkreettisesti vasta vähän.

USA:n liittovaltion rahoituksen hakeminen kansainvälisille kumppaneille on kuitenkin vaikeutunut uusien päätösten myötä, mikä vaikuttaa myös Aalto-yliopistoon.

– Uudet ehdot ovat olleet meille niin haastavia, ettemme ole pystyneet hakemaan enää sitä kautta rahoitusta, Niemelä sanoo.

Toisaalta jos Yhdysvaltojen maine yliopistojen huippumaana kärsii, niin Suomi voi myös hyötyä tilanteesta.

Niemelän mukaan tämä saattoi näkyä, kun Aalto-yliopisto haki keväällä tutkijoita tekoälyyn liittyvään huippuhankkeeseensa.

– Siellä oli yllättävän paljon kovia kansainvälisiä hakijoita. Tämä saattoi johtua siitä, että Yhdysvalloissa työskentelevät tutkijat tai sinne aiemmin pyrkineet asiantuntijat ovat päättäneet katsoa paikkoja Euroopasta ja Suomesta.

Niemelän mukaan Trumpin hallinnon politiikka yhdysvaltalaisyliopistoja kohtaan näyttää huolestuttavalta. Rehtori ei ole kuitenkaan huolissaan siitä, että tiede ottaisi pitkällä aikavälillä takapakkia.

– Tiedehän korjaa itseään. Se keksii aina reitin eteenpäin.

– Sen vuoksi en ihan suoraan osaa vetää kovin pitkälle meneviä synkkiä johtopäätöksiä tilanteesta, Niemelä sanoo.

Maahanmuuttajilla on tärkeä osa USA:n tieteen menestyksessä

Harvard on Yhdysvaltojen yliopistokoulutuksen kehto. Vuonna 1636 perustettu huippuyliopisto sijaitsee Suur-Bostonissa Massachusettsin osavaltiossa.

Se on sijoittunut pitkään kansainvälisissä vertailuissa maailman parhaimpien korkeakoulujen kärkeen.

Harvardista on valmistunut kahdeksan Yhdysvaltojen presidenttiä. Heidän joukossaan ovat John F. Kennedy, George W. Bush ja Barack Obama.

Myös monien muiden maiden nykyiset tai entiset johtajat ovat opiskelleet Harvardissa.

Lukuisat Nobel-palkituista tutkijoista ovat tulleet Harvardin yliopistosta.

Merkittävä osa yhdysvaltalaisista Nobel-palkinnon saajista on puolestaan maahanmuuttajia.