Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vaatii ”laajaa tutkimusta” julkisuuden henkilöiden roolista Kamala Harrisin kampanjassa viime presidentinvaaleissa, kertoo The New York Times.

Trumpin syynin kohteena ovat Bruce Springsteen, Beyoncé, televisiopersoona Oprah Winfrey ja U2-yhtyeen Bono.

Trump väitti maanantaina Truth Social -alustallaan, että demokraattien presidenttiehdokas Kamala Harris olisi rikkonut kampanjassaan vaalirahoituslakia maksamalla julkisuuden henkilöille tuestaan ”viihteen ostamisen varjolla”.

Trump ei kuitenkaan tarjonnut väitteilleen todisteita, eikä NYT:n mukaan ole viitteitä siitä, että Harris olisi maksanut suoraan supertähtien kannatuksesta.

Artisti Beyoncé esiintyi Harrisin vaalitapahtumassa tämän kotikaupungissa Houstonissa marrakuussa. Harrisin kampanja maksoi esiintymisestä 165 000 dollaria, vaikka Trump väitti viesteissään valheellisesti maksun olleen 11 miljoonaa dollaria.

Bruce Springsteenin ja Trumpin välillä taas on ollut jo ennestään närää. Springsteen arvosteli Trumpia viime viikolla konsertissaan, ja Trump vastasi kritiikkiin haukkumalla artistia ”kuivuneeksi luumuksi”.

NYT:n mukaan on epäselvää, miksi U2-yhtyeen Bono on Trumpin listalla. Hän on entisen presidentin Joe Bidenin ystävä, mutta ei ole tukenut Harrisia julkisesti.