TEL AVIV Kävin Erezissä, joka on tärkein rajanylityspaikka Israelista Pohjois-Gazaan. Siellä ei ollut avustusrekkoja – sen sijaan rajan yli vietiin taistelupanssarivaunuja.

Sderotin kaupungin kukkulalta näin Gazasta nousevia savupatsaita ja kuulin räjähdysten etäisen kumun.

Radiossa pääministeri Benjamin Netanjahu kertoi, että tällä kertaa Israel aikoo ottaa koko Gazan.

Miten tässä näin kävi? Viikonloppuna oli vielä puhe aseleponeuvotteluista?

Hiukan yllättäen Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin hallinto ryhtyi painostamaan Israelia neuvotteluihin Hamasin kanssa. Ehkä tähän myötävaikutti Trumpin kiertue Lähi-idän öljyvaltioissa ja rahakkaat sopimukset.

Trump huolestui myös Gazan humanitaarisesta tilanteesta. Siksi Israel, joka on estänyt avustuskuljetukset maaliskuusta asti, päästää nyt pienen määrän avustusrekkoja eteläiseen Gazaan.

Netanjahu selitti kannattajilleen, että hänet on pakotettu siihen käytännöllisistä ja diplomaattisista syistä.

– Parhaat ystävämme maailmassa – Israelia vahvasti tukevat senaattorit – ovat varoittaneet, etteivät he voi tukea meitä, jos tulee kuvia joukkonälänhädästä.

Samaan hengenvetoon Netanjahu painotti, että avun määrä on minimaalinen. Kyseessä on siis lähinnä symbolinen ele.

Qatarissa käytiin vielä viikonloppuna aseleponeuvotteluja Yhdysvaltain ehdotuksen pohjalta.

Lehtitietojen perusteella neuvottelut kariutuivat siihen, ettei Israel ollut valmis lopettamaan sotaa, vaikka kaikki panttivangit olisi vapautettu.

Israelin ja terrorijärjestö Hamasin välillä oli jo voimassa kolmivaiheinen aselepo. Se päättyi, kun Israel aloitti sotaoperaationsa uudestaan.

Israelin sotatavoitteet ovat Hamasin kukistaminen ja panttivankien vapauttaminen. Aselevon puitteissa kaikki panttivangit olisivat vapautuneet. Hamas ei sen sijaan olisi kukistunut.

Aselevosta neuvoteltiin presidentti Joe Bidenin hallinnon aikana, mutta Israel taipui siihen vasta, kun Trump oli astumassa virkaan. Trump toivoi nopeita voittoja juhlistaakseen valtaannousuaan.

Olin Israelissa, kun aselepo tuli voimaan tammikuussa. Silloin kukaan ei uskonut, että Israel aikoo noudattaa aselepoa ja edetä sen toiseen vaiheeseen.

Toisessa vaiheessa loput panttivangeista olisi vapautettu, mutta se olisi edellyttänyt, että Israel vetäytyy suurimmasta osasta Gazaa.

Nyt on ilmeistä, ettei Israelilla ollut aikeita vetäytyä. Päinvastoin.

Tapasin panttivankien puolesta mieltään osoittavia toissa iltana. Yksi vaikutusvaltaisista aktivisteista, Ifat Kalderon, sanoi, että 41 panttivankia on kuollut vankeudessa.

Videoiden perusteella tiedetään, että he olivat hengissä kaappaushetkellä. Osan näistä panttivangeista Hamas on tappanut, osa on kuollut Israelin ilmaiskuissa tai hoidon puutteesta.

Kalderon uskoo, että näistä panttivangeista moni olisi hengissä, jos Netanjahu olisi taipunut aselepoon aiemmin.

Nyt Netanjahu uhraa loput panttivangit, Kalderon sanoi.

Kalderon ei ole yksin. Mielipidemittauksissa enemmistö israelilaista on toivonut aselepoa sodan jatkamisen sijaan.

He eivät usko, että sotatoimien jatkaminen johtaa terrorijärjestö Hamasin tuhoamiseen.

Netanjahun sanoin Israel aikoo miehittää koko Gazan. Tässä vaiheessa ei tiedetä, mikä on Israelin suunnitelma. On vain skenaarioita.

Yksi varteenotettava vaihtoehto on se, että Israel jakaa Gazan osiin, joiden välillä ihmiset eivät voi liikkua.

Ihmiset ovat Israelin asejoukkojen saartamia ja riippuvaisia heidän jakamastaan ruoka-avusta.

Israel on kertonut tämänkaltaisesta suunnitelmasta, jossa ruoka-apua jaettaisiin yhteistyössä Yhdysvaltojen kanssa.

Toinen, äärimmäinen skenaario on se, että palestiinalaiset ajetaan kokonaan pois Gazasta. Tiedetään, että Israel on neuvotellut useiden maiden kanssa siitä, voisivatko he ottaa vastaan palestiinalaisia.

Hallituksen valtiovarainministeri Bezalel Smotrich sanoi tänään maanantaina, että palestiinalaiset pakotetaan ensiksi Gazan eteläosiin ja sieltä pois Gazasta Trumpin suunnitelman mukaisesti.

Väestön pakkosiirto olisi sotarikos. Useat maat – muun muassa Suomi – tuomitsivat suunnitelman tänään.

Smotrichin mukaan tällä kertaa maahyökkäyksen kohteena on Hamasin siviilihallinto.

– Aiomme eliminoida ministerit, virkamiehet, rahanvälittäjät – kaikki, jotka ylläpitävät Hamasin siviilihallintoa.

Kolmas skenaario on se, että Yhdysvallat puuttuu peliin ja painostaa Israelin aselepoon.

Selvää joka tapauksessa on, että Gazan siviilien kärsimykset jatkuvat.