Henkilöstövähennykset ja huonontunut työmotivaatio Yhdysvaltain hätätilavirasto FEMA:ssa ovat vaarantamassa viraston valmistautumisen kesäkuun alussa alkavaan hurrikaanikauteen. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters pohjaten tietonsa näkemäänsä FEMA:n sisäiseen asiakirjaan.

Viraston päällikkö kuitenkin vakuutti torstaina, että virasto on hyvin valmistautunut hurrikaanikauteen.

FEMA:n on menettänyt henkilöstöstään noin 2 000 kokoaikaista työntekijää irtisanomisten ja irtisanomispakettien myötä, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ryhtyi leikkaamaan liittovaltion virastojen henkilöstöstä ja kustannuksista.

Reutersin mukaan sisäinen asiakirja alleviivaa viraston potentiaalisia haasteita, mukaan lukien mahdolliset ongelmat työntekijöiden motivaatiossa, yhteistyön puuttuminen osavaltioiden kanssa sekä resurssien rajoittuneisuus samalla, kun viraston pitäisi valmistautua hurrikaanikauteen.

Trump ja Yhdysvaltain sisäisen turvallisuuden ministeri Kristi Noem ovat kehottaneet hätätilavirastoa siirtämään osan tehtävistään osavaltioille ja samalla harkinneet myös ajatusta viraston lakkauttamisesta kokonaan. Hätätilavirasto on osa sisäisen turvallisuuden ministeriötä.

Reuters on saanut kommentteja osavaltioiden viranomaisilta, että he tarvitsevat enemmän aikaa ja resursseja, jos osavaltioiden on tarkoitus sopeutua FEMA:n rahoituksen ja henkilöstön leikkauksiin.

Lähde: Reuters