Mänttä-Vilppulan valtuustosalin ensimmäisestä rivistä löytyy tälläkin kaudella tuttu kasvo: 91-vuotias Tauno Mäkelä (kesk.).

Suomen vanhimmalla valtuutetulla on takanaan jo yli puoli vuosisataa kunnallispolitiikassa.

Silti alkava kausi innostaa häntä.

– Työtä tulee taas riittämään. Ykköstavoitteena on saada väestökato loppumaan, houkutella yrityksiä ja luoda uusia työpaikkoja.

Samanlaisia asioita tarvittiin myös 70-luvulla, kun Mäkelä valittiin ensimmäistä kertaa Vilppulan kunnanvaltuustoon. Tuolloin lähestymistavat olivat ehkä erilaiset kuin nykyään.

Mäkelän mukaan silloinen kunnanjohtaja Esa Ranta soitteli suoraan johtajille kannattaviin yrityksiin, joilla oli hyvä tuote, mutta puutetta tilasta.

Työntekijöille lupailtiin asuntoja, ja niitä myös rakennettiin satakunta vuosittain.

– Kyllä siinä Mäkelän tilan rantasauna lämpesi usein, kun piti johtajia saunottaa. Vaimoni Valma grillasi kukkopoikaa, ja tällaisia tilaisuuksia täytyi siihen aikaan järjestää.

Pian suuri osa maaseutupitäjä Vilppulan väestä työllistyi teollisuudella.

Kunnallispolitiikka on muuttunut sopuisammaksi

Kunnanjohtajan pestistä Mäkelä ei ole ikinä haaveillut. Se on kuulemma tuulinen paikka.

– On parempiakin hommia. Kuten kanankasvatus, hän tokaisee ja nauraa päälle.

Vuonna 1972 Mäkelä valittiin ensimmäistä kertaa Vilppulan kunnanvaltuustoon. Elämä ja kuntapolitiikka oli erilaista.

Ennen puolueiden välillä oli isommat rajat ja toisia moitittiin enemmän. Nyt valtuustotyöskentely on hänestä sopuisampaa.

– On enemmän yhteisöllisyyttä ja yhteen hiileen puhaltamista. Myös puolueiden välillä on enemmän neuvotteluja ja yhteyksiä, se on hyvä suuntaus.

Mäkelä ei aikonut lähteä enää ehdolle kevään vaaleissa. Kun soittoja ja pyyntöjä kuitenkin tuli, ei häntä tarvinnut kauan suostutella.

Vaimo Valma Mäkelä arvelee, että kova kilpailuhenkisyys ajoi miehen lopulta ehdolle myös tänä vuonna.

Kaikki vaatii suomalaista sisua

Pitkän uran yrittäjänä tehnyt Mäkelä aloitti yritystoimintansa jo 16-vuotiaana kaneilla. Sodan jälkeen kaninliha ja -nahka tekivät kauppansa.

Elämäntyönsä hän teki lopulta kanankasvatus ja -jalostustyössä.

Ensimmäiset untuvikot hän kasvatti Mäkelän tilalla yläkerran kamarissa 1952. Pirkanmaalla ala oli kuitenkin vielä uusi, eikä bisnekseen ollut helppoa päästä mukaan.

– Ymmärsin, että pitää jalostaa niin hyvä kana, että pääsen kanatalousmarkkinoille.

Jalostustyö kesti 14 vuotta. Pitkät vuodet eivät lannistaneet, sillä työ eteni koko ajan.

– Kyllä kaikki vaatii sitä suomalaista sisua, että päästään eteenpäin.

Uudet valtuustot aloittivat kautensa virallisesti sunnuntaina 1. kesäkuuta.

Tauno Mäkelä

Keskustan jäsen.

Syntynyt 18. heinäkuuta 1933 Vilppulassa.

Alkoi yrittäjäksi 16-vuotiaana kasvattaen kaneja.

19-vuotiaana vaihtoi kanoihin.

Valittiin Vilppulan kunnanvaltuustoon ensimmäisen kerran 39-vuotiaana.

On toiminut useita toimikausia valtuuston puheenjohtajana ja varapuheenjohtajana.

Monia luottamustoimia.

Sai presidentti Mauno Koivistolta talousneuvoksen arvonimen 1987.

Perusti eläkkeellä ollessaan Luisu Oy -matkailualan yrityksen, joka vuokraa lasi-igluja.