Yhdysvaltain presidentti Donald Trump aikoo allekirjoittaa toimeenpanomääräyksen, jolla hän pyrkii laskemaan lääkkeiden hintoja Yhdysvalloissa. Hän kertoo asiasta Truth Social -viestipalvelussaan.
Päivityksessään Trump sanoi, että lääkkeiden hinnat laskevat määräyksen myötä 30-80 prosentilla. Hänen mukaansa tämä tapahtuu lähes välittömästi.
Trump sanoi lisäksi, että hän aikoo ottaa käyttöön ”suosituimmuusperiaate”-käytännön, joka sitoisi Yhdysvalloissa myytävien lääkkeiden hinnan muiden maiden samasta lääkkeestä maksamaan alhaisimpaan hintaan.
Suosituimmuusperiaate on Maailman kauppajärjestö WTO:n sääntö, jonka tarkoituksena on estää syrjintä maan ja sen kauppakumppaneiden välillä sekä tasapuoliset toimintaedellytykset kansainväliselle kaupalle.
”Yhdysvallat säästää biljoonia dollareita”
Trumpin mukaan lääkkeiden hintojen laskua Yhdysvalloissa tasapainottaisivat korkeammat kustannukset muissa maissa. Hänen päivityksestään ei kuitenkaan saa selkeää kuvaa, miten hän katsoo tämän tarkalleen tapahtuvan.
– Maatamme kohdellaan vihdoin oikeudenmukaisesti, ja kansalaistemme terveydenhuoltokustannukset vähenevät ennennäkemättömällä tavalla. Kaiken muun lisäksi Yhdysvallat säästää biljoonia dollareita, Trump sanoi päivityksessään.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Trump on yrittänyt laskea lääkkeiden hintoja Yhdysvalloissa. Edellisellä kaudellaan hänen pyrkimyksensä kaatuivat lääketeollisuuden voimakkaan vastustuksen vuoksi.
Viime kuussa Trump allekirjoitti jo toimeenpanomääräyksen, jonka tavoitteena on alentaa lääkkeiden hintoja antamalla osavaltioille enemmän liikkumavaraa etsiä edullisia hintoja ulkomailta ja parantamalla hintaneuvotteluprosessia.