Juttu tiivistettynä
Sinimusta liike sai vapun alla kerättyä 5 000 kannattajakorttia ja palaa puoluerekisteriin.
Yle kysyi kolmelta liikkeen rivijäseniltä, millaista allekirjoitusten kerääminen oli. Jäsenet kertovat myös, mitä he ajattelevat puolueen päivitetystä ohjelmasta.
Sinimustat määrittelevät itsensä ”radikaaliksi, traditionalistiseksi ja suomenmieliseksi puolueeksi”. Puheenjohtaja Tuukka Kuru on itse luonnehtinut Helsingin Sanomissa liikettä rasistiseksi ja fasistiseksi.
Sinimusta liike hyväksyttiin ensi kerran puoluerekisteriin kesäkuussa 2022. Vain vuotta myöhemmin korkein hallinto-oikeus perui rekisteröitymisen, koska puolue oli asettanut tavoitteekseen ihmisten erilaisen kohtelun etnisen alkuperän perusteella.
Nyt etninen syrjintä on häivytetty puolueen virallisista ohjelmapapereista.
Sinimustat itse korostavat, että he eivät asetu perinteiselle oikeisto–vasemmisto-akselille. Niin tekevät myös tässä jutussa haastatellut rivijäsenet.
Sinimustat saivat protestikannattajia
Valtaosa kannatuskortin allekirjoittaneista on puolueen entisiä jäseniä, arvelevat Ylen haastattelemat sinimustat.
Heidän mukaansa joukossa on lisäksi runsaasti tukijoita, jotka eivät kannata sinimustien arvoja. He kuitenkin vastustavat poliittista kulttuuria, jossa vastamielenosoittajat häiriköivät äärioikeiston julkista toimintaa.
Yhdistysaktiivit keräsivät allekirjoituksia torien laidoilla, yleisötapahtumissa ja netissä.
Tietotekniikan opiskelija Eemeli Uusi-Honko, 26, keräsi nimiä Porissa ja Seinäjoella.
Uuden-Hongon mukaan tahti kiihtyi loppusuoralta, ja allekirjoituksia alkoi tulla yllättäviltäkin tahoilta. Hän arvioi, että jopa neljännes kannattajista antoi allekirjoituksensa muista syistä kuin kannattaakseen Sinimustan liikkeen arvoja.
– Esimerkiksi nuoret vihreät äänestäjät allekirjoittivat niitä aika paljon. Vaikka he ovatkin monesta asiasta eri mieltä, he ovat tyytyväisiä, että myös oikealta äärilaidalta löytyy vihreä vaihtoehto.
Sinimustan liikkeen yleisohjelmassa ympäristöarvot ovat korkealla. Puoluetta voisikin luonnehtia ekofasistiseksi liikkeeksi.
Ääriliikkeisiin perehtyneen yliopistotutkijan Niko Pyrhösen mukaan on tavanomaista, että kannatuskortteja allekirjoittavat myös ihmiset, jotka eivät äänestäisi kyseistä puoluetta vaaliuurnilla.
Helsingin keskustakirjasto Oodissa nimiä kerännyt Pyry-Lii Soinio, 25, sanoo niin ikään, että protestikannattajia oli 5 000 nimen joukossa paljon. Hänen mukaansa moni teki kannatusilmoituksen ärsyttääkseen liberaalivasemmistoa.
Saman vahvistaa Jasmina Jalonen, 30.
– Monet ovat ihan suoraan sanoneet, että eivät varsinaisesti kannata Sinimustan liikkeen ajatuksia, mutta heitä ärsyttää se kuvio, mikä liittyy esimerkiksi kirjapiireihin. Kannattajakortteja on allekirjoitettu vähän niin kuin protestina.
Jalonen viittaa esimerkiksi sinimustien keskustakirjasto Oodissa pitämien lukupiirien yhteydessä järjestettyihin mielenosoituksiin, jotka vastustivat äärioikeiston kokoontumista julkisessa tilassa.
Yliopistotutkija Pyrhösen mukaan pienpuolueita sympatisoidaan monista eri syistä. Yksi syy kannatuskortin allekirjoittamiselle voi olla se, että vastustaa äärioikeistoon kohdistuvaa aktivismia.
– Koska aktivistit ärsyttävät, niin tehdäänpä jotain, minkä voi ajatella suututtavan heitä, Pyrhönen kuvailee.
Jasmina Jalosen mukaan sinimustat haluavat karkottaa suomesta ensisijaisesti ei-eurooppalaiset maahanmuuttajat.
Kenttä haluaa puhdistaa Suomen etnisesti
Korkein hallinto-oikeus erotti sinimustat puoluerekisteristä viime vuonna, koska liikkeen tavoitteet kohdistuivat Suomessa olevien ”ulkomaalaistaustaisten henkilöiden seuraamiseen, eristämiseen ja maasta poistamiseen”.
Puolue oli asettanut julkiseksi tavoitteekseen ihmisten erilaisen kohtelun etnisen alkuperän perusteella. Tämä vuoksi oikeus piti sen ohjelmaa ”ilmeisen syrjivänä”. Nyt puolueohjelmaa on päivitetty, eikä puolue lausu enää tavoitetta julki.
Ylen haastattelemien jäsenten mukaan puolue haluaa kuitenkin edelleen karkottaa ulkomaalaistaustaiset Suomesta.
Jasmina Jalosen mukaan puolue haluaa lopettaa maahanmuuton ja arvioida nykyisten maahanmuuttajien asemaa uudelleen. Jalosen mukaan KHO:n tuomitsemat etniset painotukset ovat edelleen agendalla.
– Lähtökohta on se, että etenkin ei-eurooppalaisia maahanmuuttajia olisi mahdollisimman vähän.
Sinimustan liikkeen Valkoinen vappu -tapahtumassa syntyi yhteenotto vastamielenosoittajien kanssa vappupäivänä Tampereella.
Pyry-Lii Soinion mukaan puolue sitoutuu maahanmuuton rajoittamisessa laillisiin menetelmiin, mutta hän itse olisi valmis muuttamaan esimerkiksi syrjintään liittyvää lainsäädäntöä.
– Tietenkin arvostaisin sellaista poliittista ilmapiiriä ja parlamentaarista järjestelmää, jossa saisi avoimesti ajaa lakiin myös muutoksia. Mielestäni on hiukan erikoista, että jotkin eduskunnassa säädetyt lait asetetaan tällä hetkellä pyhän kirjoituksen asemaan.
Eemeli Uusi-Honko puolestaan sanoo, että puolueessa puhutaan ulkomaalaistaustaisten kotiuttamisesta, mutta ei erotella etnisiä ryhmiä.
– Nykyään me olemme syrjinnässä täysin tasa-arvoisia.
Kun Sinimusta Liike järjesti lukupiirin Oodin tiloissa, paikalle saapui jopa 250 vastamielenosoittajaa.
Ylen haastattelemat puolueen jäsenet uskovat, että sinimustien vastustajat tulevat käyttämään kaikkia keinoja, jotta liike saataisiin jälleen pois puoluerekisteristä. Uuden-Hongon mukaan puolueessa tähän on kuitenkin varauduttu.
– Lakikirjaa luetaan tarkemmin, ettei meidän turhaan tarvitse lähteä keräämään kannattajakortteja kolmatta kertaa, Uusi-Honko sanoo.
Myös yliopistotutkija Niko Pyrhönen pitää epätodennäköisenä, että Sinimustan tavoitteet olisivat varsinaisesti muuttuneet. Sen sijaan hän arvelee, että liike on oppinut ilmaisemaan asioita siten, ettei se joudu suoraan hankauksiin viranomaisten kanssa.
Onko sinulla meille juttuvinkki? Voit lähestyä toimitusta luottamuksella
Halutessasi voit olla yhteydessä myös sähköpostilla osoitteeseen tuomo.bjorksten@yle.fi. Luemme kaikki yhteydenotot, mutta emme pysty takaamaan jokaiselle henkilökohtaista vastausta.