Juttu tiivistettynä

Vihreät, Vasemmistoliitto ja kristillisdemokraatit ovat tehneet Kouvolassa teknisen vaaliliiton. Päätös syntyi puolueiden mukaan tilanteessa, jossa tasavertaiseen lopputulokseen ollut realistisia mahdollisuuksia.

Paikkajako menee suhteellisen vaalitavan mukaan. D’Hondtin menetelmässä paikat jaetaan suhteellisen äänimäärän mukaan. Se kuitenkin suosii jonkin verran suurempia puolueita.

– Toivomme, että Kouvolassakin voisimme siirtyä uudempaan, nykyaikaisempaan ja vaalitulosta paremmin kunnioittavaan tapaan toimia, sanoo Vasemmistoliiton Timo Lehmusmetsä tiedotteessa.

Puolueet ovat laskeneet, että heidän yhteinen äänimääränsä eli noin 6 000 ääntä oli noin viidennes kaikista äänistä. Silti puolueille tuli 10 valtuustopaikkaa yhteensä 59 paikasta, mikä on noin 17 prosenttia paikoista.

Suuret panivat kampoihin

Neljä suurinta puoluetta päätti vastavetona tehdä oman teknisen vaaliliiton. SDP, kokoomus, keskusta ja perussuomalaiset jatkavat käytännössä neuvotteluja neljän kesken.

SDP:n Henna Hovin mukaan suurimmat puolueet olivat valmistautuneet mahdolliseen pienempien vaaliliittoon, sillä pienemmät kertoivat jo muutama päivä sitten vaaliliiton mahdollisuudesta. Hovi ei kuitenkaan uskonut teknisen vaaliliiton toteutuvan, sillä se romuttaa neuvottelut, joiden eteen oli jo tehty paljon työtä.

– Harmittaa ihan sikana, Hovi sanoo.

Nyt suurimpien valmistelema kompromissiesitys on pyyhkäisty pois ja paikat jaetaan vaaliliittojen koon mukaan. Se tarkoittaa, että pienemmät puolueet saavat kaksi paikkaa kaupunginhallitukseen suurimpien ehdottaman yhden paikan sijaan. Paikka on pois SDP:ltä. Muuta eroa ei kompromissiesitykseen Hovin mukaan ole.

Tulevaan kaupunginhallitukseen SDP ja kokoomus saavat molemmat kolme paikkaa, keskusta kaksi, perussuomalaiset yhden.

Yhteistyön rakentaminen voi olla vaikeaa, sillä Hovin mukaan osalla tunteet käyvät nyt kuumina.

Suurimpien vaaliliitosta kertoi ensin Kouvolan Sanomat.

Aikio: kaupunginhallitus on tärkeä vaikuttamispaikka

Vihreät ei juuri vaaliliitosta suoraan hyödy Jenni Aikion mukaan. Liitto oli kuitenkin myös heille tärkeä solidaarisuuden takia. Kristilliset tai Vasemmistoliitto eivät ole olleet kaupunginhallituksessa. Vihreille paikka on tulossa joka tapauksessa.

Kaupunginhallitus on AIkion mukaan tärkeä vaikuttamispaikka. Kaupunginhallitus kokoontuu usein ja päättää useista kaupungin asioista.

Aikion mielestä yhteistyötä on mahdollista kehittää edelleen, sillä mitään ei suhmuroitu, vaan tekninen vaaliliitto on osa prosessia.

– Asiat asioina ja politiikkaan kuuluu myös pettymyksiä, Aikio sanoo.

Lisätty 8.5.2025 klo 11.51 SDP:n hallituspaikkojen määrän putoaminen ja puolueiden välinen paikkajako hallituksessa.