Kanadan uusi pääministeri Mark Carney on aloittanut vierailunsa Valkoisessa talossa. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kehui Kanadan valinneen pääministeriksi hyvin lahjakkaan henkilön.

Carneyn liberaalipuolue lähti vaaleihin altavastaajana, mutta Trumpin kauppasota ja uhkailut Kanadan liittämisestä Yhdysvaltoihin siivittävät puolueen vaalivoittoon.

Trump esiintyi Carneyn kanssa vierailun aluksi pitämässään tiedotustilaisuudessa sopuisasti. Miehet kättelivät ja hymyilivät, ennen kuin he kertoivat, mistä aiheista he keskustelisivat.

Trump sanoi, että Kanada on Yhdysvaltain ystävä ja hän kunnioittaa kanadalaisia. Pian sen jälkeen toimittajat kysyivät häneltä Kanadan liittämisestä Yhdysvaltoihin.

– Emme aio puhua siitä, ellei joku halua puhua siitä. Se todella olisi ihana avioliitto, Trump sanoi.

Trump väläytti neuvotteluja Yhdysvaltain, Kanadan ja Meksikon vapaakauppasopimuksen uudistamiseksi ja sanoi, että ”rakastaisi” uutta kauppasopimusta.

Carney puolestaan totesi, että Kanada ei ole myytävänä. Trump vastasi Carneylle, ettei koskaan pidä sanoa ei koskaan.

Ennen vierailun alkua Valkoisessa talossa Trump julkaisi sosiaalisen median alustallaan viestin, jossa hän ihmetteli, miksi Amerikan pitäisi tukea Kanadaa 200 miljardilla dollarilla vuodessa ja ilmaisella sotilaallisella suojelulla.

– Me emme tarvitse heidän autojaan, emme tarvitse heidän energiaansa, emme tarvitse heidän puutavaraansa, emme tarvitse mitään, mitä heillä on, paitsi heidän ystävyytensä, joka toivottavasti säilyy aina, Trump kirjoitti.

– He puolestaan tarvitsevat kaiken meiltä!

Trump viittaisi viestissään ilmeisesti Yhdysvaltain ja Kanadan välisen kaupan alijäämään, joka on todellisuudessa paljon pienempi.

Lähteet: AFP, AP, Reuters