Teknologiateollisuuden alkuvuosi ennen Trumpin tullijulkistuksia ja sitä seurannutta vuoristorataa näytti vielä valoisan lupaavalta.
Tammi–maaliskuussa uusien tilausten arvo oli yhdeksän prosenttia vuoden takaista suurempi ja koko toimiala alkoi osoittaa selviä toipumisen merkkejä. Viennin odotettiin pitkän alakulon jälkeen olevan käännekohdassa ja matkalla kohti parempaa.
Trumpin tullisodanjulistus sotkee kuitenkin suunnitelmia ja näkymiä
Teknologiateollisuus ry:n johtajan, pääekonomisti Petteri Rautaportaan mukaan hyvästä alkuvuodesta huolimatta on syytä olla huolissaan.
– Epävarmuuden vuoksi investointipäätökset näyttävät menevän nyt laajalla rintamalla odotustilaan. On iso riski sille, että kuluvan vuoden toinen vuosineljännes tulee olemaan tilausten osalta heikko, sanoo Rautaporras Teknologiateollisuus ry:n talousnäkymiä koskevan raportin tiedotteessa.
Tullikysymys on suurin epävarmuuden lähde
Teknologiateollisuuden huhti–toukokuun vaihteessa tehdyn TeknoBaro-kyselyn mukaan tulleihin liittyvät suurimmat negatiiviset vaikutukset ovat ennenkaikkea välillisiä ja johtuvat enemminkin tullikeskustelun mukanaan tuomasta talouden epävarmuudesta, kuin tullien konkreettisesta hinnasta.
Epävarmuus lykkää investointeja, joista Suomen teknologiateollisuus elää. Samaan aikaan se heikentää kysyntää ja vaikuttaa asiakkaiden vientiin. Noin 30 prosenttia kyselyyn vastanneista jäsenyrityksistä ilmoitti asiakkaiden lykänneen investointipäätöksiä.
Positiivinen vire pitää paniikin loitolla
Teknologiateollisuuden jäsenten uskoa tulevaan pitää yllä markkinoiden hento, mutta selkeä kokonaisvire.
Tuoreen jäsenille tehdyn kyselyn mukaan uusien tilausten arvon kasvun lisäksi tarjouspyyntökyselyn saldoluku nousi positiiviseksi ensimmäisen kerran yli kahteen vuoteen.
– Kysynnän voi tulkita alkaneen lopulta osoittavan merkkejä parantumisesta, eikä vientiyrityksissä ole vielä havaittavissa minkäänlaista paniikkimielialaa. Tunnelmat ovat valmistavassa teollisuudessa pikemminkin huolestuneen odottavia, toteaa Rautaporras.
Teknologiateollisuus arviokin jäsenyritystensä liikevaihdon kääntyvän vähitelleen nousuun kuluvan vuoden aikana.
Kyselyyn vastanneista yrityksistä 90 prosenttia arvioi tuotantonsa pysyvän ennellaan tai kasvavan entisestään.
– Tuoreimmat tiedot Suomesta ja Euroopasta ovat hienoisesta näkymien heikkenemistä huolimatta enneminkin huojentavia kuin kriisiä ennakoivia, sanoo Rautaporras
Kirsikkana kakun päällä kyselyn mukaan monet yritykset arvioivat, että Trumpin Aasiaan määräämät, EU-maita korkeammat tullit saattavat lopulta parantaa eurooppalaisten yritysten kilpailuasetelmaa Yhdysvalloissa.
Lisäksi useat hakevat jo aktiivisesti uusia vientimarkkinoita muun muassa Kanadasta, Intiasta ja Latinalaisesta Amerikasta.