Juttu tiivistettynä
Sinimusta liike palaa puolueeksi.
Asia vahvistui, kun yhdistys sai kerättyä rekisteröintiin vaadittavat 5 000 kannattajakorttia.
Mutta millainen puolue siitä tällä kertaa tulee?
Sinimustat kutsuvat itseään kansallismieliseksi puolueeksi, joka ei asetu perinteiselle oikeisto–vasemmisto-akselille.
Käytännössä puolue kuitenkin edustaa äärioikeistoa suuren yleisön tarkoittamassa mielessä. Sitä on luonnehdittu myös avoimen rasistiseksi ja fasistiseksi.
Puolueen taustayhdistyksen kaikilla Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) tietoihin kirjatuilla vastuuhenkilöillä on tuomiot kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Sinimusta Liike ry pääsi puoluerekisteriin vuonna 2022, mutta korkein hallinto-oikeus (KHO) purki päätöksen myöhemmin. Sen mukaan rekisteröinti perustui erehdykseen.
Oikeuden päätöksen mukaan sinimustat olivat lisänneet puolueeksi pääsyn jälkeen ohjelmaansa syrjiviä ja kansainvälisen oikeuden vastaisia tavoitteita.
Oikeuden päätös pakotti Sinimustan liikkeen kirjoittamaan ohjelmansa uusiksi. Selvitimme, onko puolueen politiikassa muuttunut mikään.
Lisäksi esittelemme, millaiset ihmiset puoluetta johtavat.
Näin puolueen ohjelmaa on muutettu
Ylen selvityksen perusteella sinimustat on poistanut verkkosivuilla olleesta puolueohjelmastaan useita kohtia, joista KHO vanhassa erottamispäätöksessään erikseen huomautti.
Päätöksessä mainittuja, oikeuden esiin nostamia asioita löytyi kuitenkin ohjelmasta yhä. Sinimustat esimerkiksi määrittelee itsensä yhä samalla tavoin kuin oikeuden päätöksen aikaan ”radikaaliksi, traditionalistiseksi ja suomenmieliseksi puolueeksi”.
Sinimusta Liike poisti tämän 8-sivuisen puolueohjelman verkkosivuiltaan Ylen jutun julkaisemisen jälkeen. Heidän mukaansa ohjelma oli unohtunut sinne. Tällä hetkellä sivuilla on enää suppea, yleisluontoinen ohjelma. Ohjelmat eivät kuitenkaan sinänsä ole keskenään ristiriidassa.
KHO perusteli Sinimustan liikkeen erottamispäätöstä keväällä 2024 esimerkiksi sillä, että sinimustien tavoitteet ovat kohdistuneet Suomessa olevien ”ulkomaalaistaustaisten henkilöiden seuraamiseen, eristämiseen ja maasta poistamiseen”.
Päätöksen mukaan puolue oli asettanut tavoitteeksi ihmisten erilaisen kohtelun etnisen alkuperän perusteella. Tämä vuoksi oikeus piti sen ohjelmaa ”ilmeisen syrjivänä”.
Puheenjohtaja Tuukka Kuru sanoo, ettei sinimustat ole joutunut luopumaan mistään maahanmuuttovastaisen politiikkansa olennaisesta osasta KHO:n ratkaisun vuoksi. Lähinnä ohjelmasta on karsittu etnisen rekisterin kaltaisia yksityiskohtia.
– Liikettä ei poistettu [puoluerekisteristä] sen takia, että se olisi rasistinen tai fasistinen. Olemme tuoneet selvästi esiin käsityksemme syntyperäisestä suomalaisuudesta, eikä oikeusministeriöllä ollut mitään ongelmia sen kanssa.
Liike kannattaa ulkomaalaisten massakarkotuksia ja haluaa rajata Suomen kansalaisuuden niille ihmisille, joiden vähintään toinen vanhempi on syntyperäinen suomalainen.
Sinimustan liikkeen sivuilta torstaihin asti löytyneessä puolueohjelmassa todettiin esimerkiksi seuraavaa:
Sinimustien ohjelmasta oli kuitenkin poistettu tai uudelleen kirjoitettu useita oikeuden ongelmallisiksi osoittamia kohtia, esimerkiksi tämä sinimustien yleisohjelmassa vuonna 2021 esiintynyt osio oli poistettu:
Oikeuden päätöksen mukaan sinimustat kannatti aiemmassa ohjelmassaan etnistä rekisteriä, josta kävisivät ilmi Suomessa asuvien ihmisten etniset, kielelliset ja uskonnolliset taustat.
– Sen poistaminen oli myönnytys, jonka me voimme hyväksyä, Tuukka Kuru sanoo.
Samoin se kannatti kaikkien vuonna 1990 ja sen jälkeen myönnettyjen kansalaisuuksien ja oleskelulupien uudelleentarkastelua.
Tällaista mainintaa ei sivuilla olleissa ohjelmissa ollut.
Samoin ohjelmista oli poistettu muun muassa tavoite tehdä ”haitalliseksi määriteltävästä” mielipidevaikuttamisesta laitonta. Haitallista olisi ollut esimerkiksi lasten hankkimisesta luopumiseen kehottaminen.
Oikeus piti tällaista tavoitetta sananvapauden vastaisena.
Kurun mukaan sinimustien tavoitteena on seuraavaksi tehdä kattavampi ohjelma, joka vastaa kysymyksiin esimerkiksi puolueen ympäristö-, raha- ja päihdepolitiikasta. Aiemmin sinimustat on ottanut kantaa esimerkiksi perustulon puolesta sekä turkistarhausta ja Natoa vastaan.
Entisten perussuomalaisten ja uusnatsien tiet kohtasivat
Ketkä Sinimustaa liikettä sitten johtavat, ja millaisia yhteyksiä heillä on muihin äärioikeistolaisiin ryhmiin Suomessa?
Entiset perussuomalaiset Tuukka Kuru, Terhi Kiemunki ja Olavi Saarelainen perustivat Sinimusta liike ry:n vuoden 2020 joulukuussa. Seuraavana vuonna yhdistys kertoi aikovansa perustaa Suomeen uuden kansallismielisen puolueen.
Sinimustat ovat olleet koko ajan lähellä Kansallismielisten Liittoumaa – Soldiers of Odin -taustaisen Tero Ala-Tuuhosen perustamaa äärioikeistolaista yhdistystä. Sinimustien puoluehanke esiteltiin ensi kerran Liittouman syysleirillä. Vuotta aiemmin liittouman toinen leiri nousi julkisuuteen, kun siellä väitetysti harjoiteltiin jousiammuntaa ministereiden kasvokuviin.
Sinimustista Kiemunki ja Saarelainen ovat kuuluneet Liittouman johtoryhmään; Kuru on jäsen, joka on myös toiminut yhdistyksen toiminnantarkastajana. Kaikilla kolmella on tuomiot kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Saarelainen solvasi maahanmuuttajia ja homoseksuaaleja, Kuru totesi juutalaisuuden kriminalisoinnin kuulostavan hyvältä ja Kiemunki kirjoitti kaikkien Euroopan terroristien olevan muslimeja. Kolmikosta Kuru on edelleen puheenjohtaja ja Kiemunki puoluesihteeri, Saarelainen enää rivijäsen.
Sinimustien avainhenkilöihin on alkuvaiheesta asti kuulunut myös viestintävastaava Lauri Hokkanen, joka toimi varapuheenjohtajana Saarelaisen jälkeen. Hokkasen eduskuntavaalimainos vuodelta 2023 herätti pienen kohun julistaessaan: ”Nyt ois sitä fasismia”.
Nykyinen sinimustien varapuheenjohtaja on Tapio Rantanen, joka on aiemmin toiminut kansallissosialistisessa Pohjoismaisessa Vastarintaliikkeessä (PVL). Myös Rantanen on tuomittu kiihottamisesta kansanryhmää vastaan – hän kantoi hakaristilippua vuoden 2018 itsenäisyyspäivän kulkueessa. Näitä henkilövaihdoksia lukuun ottamatta ydinryhmä on pysynyt pääosin samana.
Sinimusta liike ei itsessään ole kansallissosialistinen. Sen jäseninä ja ehdokkaina on kuitenkin ollut Rantasen lisäksi useita muitakin PVL-taustaisia henkilöitä, kuten vastarintaliikettä johtanut Antti Niemi tai synagogan töhrimisestä käräjäoikeudesta tuomittu Ville Nurmela.
– Meidän yleisohjelma on varmasti sellainen jonka kansallissosialistit pystyvät allekirjoittamaan, Tuukka Kuru sanoi aiemmin, Ylelle joulukuussa 2024 antamassaan haastattelussa.
Lisäksi liikkeellä on läheiset yhteydet valkoista ylivaltaa kannattaviin Active Club -kamppailukerhoihin. Ylipäänsä puolue on houkuttanut kannattajikseen niitä, joille perussuomalaiset ei ole riittävän maahanmuuttovastainen.
Kannatukseltaan sinimustat on lähtökohtaisesti pienpuolue muiden joukossa. Vuoden 2023 eduskuntavaaleissa se sai runsaat 2 300 ääntä – vähemmän kuin esimerkiksi SKP, piraattipuolue tai Valta kuuluu kansalle.
Juttua muokattu 8.5. kello 14.40: Lisätty jutun alkuun maininta, että puolueen taustayhdistyksen vastuuhenkilöillä tarkoitetaan jutun kontekstissa henkilöitä, jotka PRH:ssa on merkitty yhdistyksen vastuuhenkilöiksi.
Juttua muokattu 8.5. kello 12.50: Lisätty tieto, että sinimustat ovat poistaneet puolueohjelman sivuiltaan. Lisätty kahteen kuvatekstiin ja kahteen lauseeseen tieto, että puolueohjelma löytyi sivuilta torstaiaamuun asti. Lisätty lause, jossa kerrotaan, että puoleen sivuilta löytyi enää suppeampi, yleisluonteinen ohjelma.
Juttua korjattu 8.5. kello 10.57: Poistettu maininta, että Tuukka Kuru, Olavi Saarelainen ja Terhi Kiemunki olivat perussuomalaisten jäseniä. He ovat osallistuneet puolueen tai sen nuorisojärjestön toimintaan, mutta Ylellä ei ole tietoa kaikkien puoluejäsenyydestä.