Rovaniemen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Susanna Viitala (kesk.) vaikuttaa olevan vahvoilla kaupungin ykköspoliitikoksi myös seuraavalle valtuustokaudelle.
Maanantaina varmistui, että kaupunginhallituksen puheenjohtajuus säilyy keskustalla, kun puolueet julkistivat vaalitulosta heijastelevan neuvottelutuloksen.
Vaaleissa keskusta säilyi Rovaniemellä suurimpana puolueena. Seuraavaksi keskustan kunnallisjärjestö valitsee, kuka nousee kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi vuosille 2025–2029.
Kunnallisjärjestön puheenjohtaja Ari Karvo painottaa, että valintaa ei ole vielä tehty. Samaan hengenvetoon hän toteaa, että Susanna Viitala ja Mari Jolanki saivat ”huomattavan äänimäärän”. Viitala oli puolueen ääniharava 686 äänellä. Jolanki sai toiseksi eniten ääniä listalla: 606 ääntä.
Usean K-kaupan yrittäjä Jolanki kertoo Ylelle, että hän ei aio pyrkiä kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi. Nykyään kaupunginhallituksen puheenjohtaja toimii osa-aikaisena 80 prosentin työajalla.
– Kyllä se on minun mielestäni Susannan paikka, Jolanki sanoo.
Viitala kertoo olevansa kiinnostunut jatkokaudesta.
– Olen nauttinut siitä, että olen saanut edistää rovaniemeläisten asioita, Viitala sanoo.
Valtuuston puheenjohtajuus siirtyy Sdp:lle
Neuvottelutuloksen myötä kaupunginvaltuuston puheenjohtajuus siirtyy Sdp:lle, kun aiemmin valtuuston puheenjohtajan paikka kuului kokoomukselle. Kokoomuksen Heikki Autto johti valtuusto peräti 16 vuotta.
Sdp:n kunnallisjärjestön puheenjohtaja Ilkka Raution mukaan valintaa valtuuston puheenjohtajasta ei ole tehty. Rovaniemellä vaalien ääniharava oli demareiden kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä. Demarien listalla toiseksi eniten ääniä haali Eemeli Kajula.
Valtuuston ensimmäisen varapuheenjohtajan paikka menee kokoomukselle, toinen varapuheenjohtajuus keskustalle ja kolmas vasemmistoliitolle.
Kaupunginhallituksen ensimmäinen varapuheenjohtajuus menee Sdp:lle ja toisen vpj.n paikka kokoomukselle.
Lautakuntapaikat jyvitettiin puolueittain
Neuvotteluissa jaettiin myös lautakuntien puheenjohtajuuksia.
Keskusta johtaa jatkossa sivistyslautakuntaa ja elinvoimalautakuntaa. Sdp:n johdettavaksi tulevat hyvinvointilautakunta ja ympäristölautakunta. Kokoomus puolestaan johtaa teknistä lautakuntaa.
Vasemmistoliitto saa johdettavakseen tarkastuslautakunnan. Perussuomalaiset puolestaan saa vain varapuheenjohtajuuden sivistyslautakunnassa.
Neuvotteluja paikkajaosta veti keskustan Rovaniemen kunnallisjärjestön puheenjohtaja Ari Karvo.
Karvo kertoo, että neuvottelut saatiin pidettyä nopeammin kuin useiden edellisten kuntavaalien jälkeen.
– Neuvottelut olivat hyvähenkiset. Tästä on hyvä jatkaa rakentavassa yhteistyössä uudelle valtuustokaudelle, Karvo sanoo.