Lauantaina Roomaan kokoontuu harvinaisen iso joukko johtajia ja silmäätekeviä ympäri maailmaa.

Maanantaina kuollutta paavi Franciscusta saapuu muistamaan delegaatiot ainakin 130 maasta ja kansainvälisestä organisaatiosta, katolisen kirkon virallinen uutismedia Vatican News kirjoittaa.

Vatican Newsin mukaan paikalle saapuu 12 hallitsevaa kuninkaallista, 55 valtionpäätä, 14 hallituksen johtajaa sekä muita korkeita viranomaisia.

Kaiken kukkuraksi uutismedian mukaan yli 4 000 journalistia on akkreditoitunut seuraamaan hautajaisia.

Suomea Roomassa edustaa presidentti Alexander Stubb.

Listasimme Roomaan matkaavia hautajaisvieraita. Tästä uutistoimisto Reutersin jutusta voit lukea vielä pidemmän luettelon osallistumisensa varmistaneista johtajista.

Länsiliittolaisten tulenarat välit

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump matkustaa Roomaan Melania-vaimonsa kanssa.

Sotaa käyvästä Ukrainasta paikalle saattaa saapua presidentti Volodomyr Zelenskyi, joka ei kuitenkaan perjantai-iltana ollut vielä varma pääsemisestään.

Kaksikolla voisi olla kiusalliset hautajaiset, sillä Trump ja Zelenskyi ovat olleet jälleen erimielisyyksissä kuluneen viikon aikana.

Edellä mainittujen välejä voisi yrittää paikkailla Trumpin ystävänä tunnettu Italian pääministeri Giorgia Meloni, yhdessä Italian presidentti Sergio Mattarellan kanssa.

Yhtä lailla Trumpiin törmäämistä saattavat hautajaisissa jännittää Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ja YK:n pääsihteeri Antonio Guterres.

Päämiehiä läheltä ja kaukaa

Hautajaisia Santa Maria Maggioren kirkossa seuraavat myös Britannian pääministeri Keir Starmer, Ranskan presidentti Emmanuel Macron, Saksan presidentti Frank-Walter Steinmeier ja väistyvä liittokansleri Olaf Scholz sekä Puolan presidentti Andrzej Duda.

Vieraita tulee myös matkan takaa, kuten Madagaskarin presidentti Andry Rajoelina, Palestiinalaisalueiden pääministeri Mohamed Mustafa ja Argentiinan presidentti Javier Milei.

Kuninkaallisia usealta mantereelta

Euroopasta paikalla on esimerkiksi Britannian prinssi William, Norjan kruununprinssi Haakon ja kruununprinsessa Mette-Marit, Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa ja kuningatar Silvia sekä Belgian kuningas Philippe ja kuningatar Mathilde.

Arabikuninkaallisista paikalla on muun muassa Jordanian kuningas Abdullah ja kuningatar Rania.

Lisäksi paikalle saapuu eteläisen Afrikan Lesothon kuningaskunnan kuningas Letsie III.

Lähde: Reuters