Kiinan ulkoministeriön mukaan mitään neuvotteluja tullimaksujen alentamisesta ei ole Yhdysvaltain kanssa käynnissä.
Ministeriö tyrmäsi siis Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin tiistaiset puheet. Trump kertoi tuolloin, että ”asiat etenevät hyvin Kiinan kanssa” ja että tulleja aiotaan alentaa olennaisesti nykytasosta.
– Sikäli kuin tiedän, Yhdysvaltain ja Kiinan välillä ei ole mitään konsultaatioita tai neuvotteluja tulleista, saati että ratkaisuun oltaisiin pääsemässä, sanoi Kiinan ulkoministeriön tiedottaja.
– Oli heillä tapaaminen aamulla.[...] Ei ole väliä, keitä ”he” olivat, Trump kommentoi lausuntoa.
Kiinan kauppaministeriön tiedottaja kertoi myöhemmin maan tiukan kannan neuvotteluihin. Ministeriön mukaan Kiinan kanta on, etteivät neuvottelut voi myöskään alkaa ennen kuin Yhdysvallat poistaa kaikki tullit. Kiinan mukaan Yhdysvallat aloitti tullinokittelun, joten on sen asia myös purkaa tilanne, kertoo esimerkiksi Financial Times -lehti.
Kiina sanoo olevansa valmis neuvotteluihin, mutta se odottaa Yhdysvaltain tekevän aloitteen. Trump puolestaan on odottanut Kiinan presidentin Xi Jinpingin yhteydenottoa.
Lähde: Reuters