Kolumni
Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.
Lue kolumneja
Kuuntele kolumneja Yle Areenassa
Kävin Yhdysvalloissa konferenssimatkalla seitsemän kuukautta vanhan lapseni kanssa. Tuntui, että menomatkalla minulla oli mukanani tyystin eri vauva kuin paluumatkalla. Reissun aikana muun muassa konttaamisen taito löytyi tytön repertuaariin yhdessä yössä. Ikään kuin matkalla olo olisi vauhdittanut oppimista. Ehkä uusi ympäristö löi pienen niin ällikällä, että liikkumistakin saattoi kokeilla uudella tavalla.
Lapsen oppimiskuorma on valtava. Tästä syystä lapsen aivoissa on aikuisia enemmän muovautuvuutta, sekä ajattelussa uteliaisuutta ja avoimuutta. Mieleen ei ole vielä luutunut käsityksiä ja malleja siitä, miten asiat ovat, siksi on enemmän mahdollisuuksia pohtia, miten asiat voisivat olla.
Moni aikuinen haaveilee samasta: voisipa oppia lapsen vauhdilla ja ajatella samalla avaruudella.
Niin hurjalta kuin se kuulostaakin, eräs nykytutkimuksen vastaus muovautuviin aivoihin ja sitä myötä nopeampaan oppimiseen ovat aistiharhoja aiheuttavat huumausaineet.
Tällaisia ovat muun muassa niin kutsuttujen taikasienten psilosybiini, LSD, nukutusaineena ja kipulääkkeenä käytettyä ketamiini, sekä ayahuasca -uutteen DMT.
Kasvavan tutkimusten joukon mukaan tällaisten psykedeelien nauttiminen yhdistettynä psykoterapiaan johtaa oireiden vähenemiseen muun muassa masennuksessa, ahdistuksessa ja post-traumaattisessa stressissä.
Miksi ihmeessä? Äkkiseltään tuntuisi, että aineiden aikaansaamat aistiharhat ovat enemmänkin mielenterveyden järkkymisen kuin toipumisen merkki.
Vaikutus voi perustua siihen, että osa psykedeeleistä aktivoi aivoissa serotoniini -nimisen välittäjäaineen reseptoreiden toimintaa. Tämä aiheuttaa aistiharhoja, mutta samalla se näyttäisi lisäävän aivojen muovautuvuutta.
Muovautuvuus tarkoittaa sitä, että aivojen rakenne ja toiminta muuttuvat. Psykedeelit muun muassa lisäävät sellaisten aivosolujen osien kasvua, joilla ne muodostavat uusia yhteyksiä. Toiminnan tasolla ne vaimentavat aivoalueita, jotka ovat tärkeitä ajan, tilan ja minuuden kokemukselle.
Suoran muovautuvuuden lisäksi on ehdotettu, että aistiharhoista seuraava ällistyksen tunne voisi olla terapeuttinen. Ällistykseen liittyy älyllinen nöyryys: en tiedäkään vielä kaikkea. Sellaisessa mielentilassa uuden omaksuminen on helpompaa. Aivoissa ällistys vähentää mielen malleihin liittyvän alueen toimintaa, jolloin niitä voi olla helpompi päivittää.
Psykedeelien hyödyt terapiassa selittyvät siis nopeammalla oppimisella. Sitä tukee aivojen kyky organisoitua uudelleen: kun normaalit aivojen toiminnan kaavat vaimenevat, ja uusien yhteyksien muodostuskyky kasvaa, voi olla enemmän mahdollisuuksia korjata haitallisia mielen malleja ja ajatella asioita toisin, menneestä, tulevasta ja itsestä.
Vaikka tutkimusta aiheesta on vielä liian vähän, ja lumevaikutuksen kontrolloiminen miltei mahdotonta, odotukset psykedeeliavusteista terapiaa kohtaan ovat korkealla.
Havaitsin Amerikan-matkallani, että tämän sortin mielen hoitaminen alkaa myös olla melko salonkikelpoinen puheenaihe liike-elämässä. Texasin SXSW -konferenssissa, eli paikallisessa Slushissa, kvanttilaskennan, tekoälyn ja pelien ohella yksi paneeleiden ja esitysten kärkipuheenaihe oli psykedeelit. Menestyneet liikkeenjohtajat toisensa jälkeen kertoivat ajattelun avartamisen reissuista shamaanin johdolla, milloin missäkin sademetsässä.
Mutta ei kruunaa ilman klaavaa. Kyseessä ovat huumeiksi luokitellut aineet, eikä niitä lutraavia psykoterapeutteja tai shamaaneita riitä kaikille. En usko, että psykedeelien käyttö hoitomuotona kovin nopeasti yleistyy.
On silti kiinnostavaa miettiä, millä muulla kuin aistiharhojen avulla saisi lyötyä itseään ällikällä ja ravistettua luutuneita käsityksiään.
Perinteisiä tutkimuksessa käytettyjä ällistämisen keinoja ovat taide ja luonto. Niiden pariin monella on myös pääsy.
Kolmas mahdollisuus ovat lapset, nuo minishamaanit. Tunteilla, kuten uteliaisuudella ja jopa ällistyksellä, on nimittäin taipumus tarttua. Ainakin meidän reissussamme vauvan ihmettely tarttui äitiin.
Oli ihanaa katsoa lapsen avulla uusin silmin maailmaa ja miettiä, mitä kaikkea sitä voisi olla.
Katri Saarikivi
Kirjoittaja on aivotutkija ja yrittäjä, joka on kiitollinen siitä, että sai elämäänsä oman pienen ällistelijän.