Joensuussa on ollut perinne, että vaalien jälkeen suurin puolue kutsuu muut valtuustopuolueet neuvottelemaan tärkeimpien luottamuspaikkojen jakamisesta. Näitä ovat lähinnä kaupunginvaltuuston, -hallituksen, eri lautakuntien ja jaostojen puheenjohtajuudet.

Vaalivoittaja SDP on kutsunut ensi sunnuntaiksi Joensuussa koolle edustajat viidestä Joensuun suurimmasta puolueesta. Paikalle on kutsuttu sosialidemokraattien lisäksi keskustan, kokoomuksen, vasemmistoliiton ja vihreiden edustajat, kertoo SDP:n Joensuun kunnallisjärjestön puheenjohtaja Tiina Räisänen.

Ensimmäistä kertaa Joensuussa pienemmät valtuustopuolueet on jätetty pois neuvottelusta. Kutsua ei ole tullut kolme valtuutettua saaneille perussuomalaisille eikä kahden valtuustopaikan kristillisdemokraateille.

Perussuomalaisten Wihonen pitää pienten sorsimisena

Joensuun perussuomalaisten varapuheenjohtaja Jussi Wihonen pitää toimintatapaa poikkeuksellisena eikä muista näin toimitun aiemmin 2000-luvulla.

– Kyllä siitä ainakin epäluottamusta seuraa, koska normaalisti puolueiden kesken on vallinnut reilu peli. Ehkä säännöt on nyt kirjoitettu uusiksi, Wihonen tuumasi tiistaina päivällä.

Perussuomalaisten entinen kansanedustaja ja kaupunginhallituksen nykyjäsen ei kuitenkaan ole yllättynyt isojen puolueiden halusta maksimoida hyöty vaalituloksesta.

– Aika normaalia on aina ollut Joensuussa se, että pienempiä sorsitaan, Wihonen sanoo.

Muut puolueet tietämättömiä muutoksesta

Keskustan Joensuun kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja Timo Puustinen oli tiistaina siinä käsityksessä, että ensimmäiseen neuvotteluun kutsutaan kaikkien valtuustopuolueiden edustajat. Näin toimittiin Puustisen mukaan, kun hän oli keskustan neuvottelijana vuoden 2021 ja 2012 kuntavaalien jälkeen.

Kokoomuksen Joensuun kunnallisjärjestön puheenjohtaja Maija Törmänen ei tiennyt muutoksesta. Hän toivoo sopuisia neuvotteluja.

– Se kantaa hedelmää tulevan valtuustokauden yhteistyössä, Törmänen korostaa.

Vasemmistoliiton konkarineuvottelija Petteri Tahvanainen haluaa, että mukaan kutsutaan jo alussa kaikkien valtuustopuolueiden edustajat. Näin on hänen muistinsa mukaan toimittu yli 20 vuotta.

Vihreiden Joensuun kunnallisjärjestön puheenjohtajalle Anssi Turuselle kuntavaalit olivat ensimmäiset järjestötyössä. Turunen kertoo kuitenkin kuulleensa perinteestä, että kaikki puolueet ovat osallisina paikkaneuvotteluissa.