Yhdysvaltain sisäministeri Doug Burgum on antanut määräyksen, jonka mukaan norjalaisyhtiö Equinorin on pysäytettävä merituulivoimalan rakennustyöt New Yorkin osavaltion edustalle Atlantilla.

Equinor oli saanut luvat merituulipuistolle edelliseltä, Joe Bidenin johtamalta hallinnolta. Burgumin mukaan Bidenin hallinto ei ollut tehnyt tuulivoimaloista riittävää ympäristövaikutusten arviointia.

Presidentti Donald Trumpin hallinto suhtautuu nuivasti tuulivoimaan. Trump antoi heti valtaan noustuaan määräyksen, jonka mukaan kaikki lupaprosessit ja lainat niin meri- kuin maatuulivoimallekin on keskeytettävä.

Equinor aikoi rakentaa 24 – 48 kilometrin päähän rannikosta 54 tuulivoimalaa. Ne tuottaisivat sähköä 500 000 New Yorkin kaupungin asukkaalle. Kyseessä olisi ollut ensi kerta, kun newyorkilaisille olisi tarjottu merituulisähköä.

New Yorkin osavaltiolla on ollut tavoitteena kattaa kasvava sähkön kysyntä uusiutuvalla energialla ja vähenytää samalla ilmastopäästöjä.