Yhdysvallat aikoo tilata massiivisen ohjustorjuntajärjestelmän, kertoo uutistoimiston Reuters.

Uutistoimiston tietojen mukaan liikemies Elon Muskin Spacex-yhtiö on kahden kumppaninsa kanssa suosikki voittamaan käynnissä olevan tarjouskilpailun.

Spacex:n ja sen kumppaneiden ehdottamassa Golden Dome -järjestelmä koostuisi 400–1 000 tarkkailusatelliitista, joiden tehtävänä olisi havaita ammutut ohjukset ja laskea niiden liikerata. Lisäksi järjestelmässä olisi 200 hyökkäyssatelliittia, jotka olisi aseistettu ohjuksin tai laseraseilla.

Jo 180 yhtiötä on osoittanut halukkuutensa satojen miljardien dollarien arvoisen järjestelmän rakentamiseen.

Spacex:n osuuden arvo olisi 6–10 miljardia. Yhtiö esittää Pentagonille epätavallista ratkaisua, jossa puolustusministeriö saisi vain käyttöoikeuden laitteisiin, mutta Spacex omistaisi ne.

Reutersin mukaan Spacex:n kahden kumppanin omistajat ovat myös olleet presidentti Donald Trumpin suuria tukijoita tämän vaalikampanjassa.