Presidentti Donald Trumpin politiikka sai eteläpohjalaisen naisen perumaan lomamatkansa Yhdysvaltoihin.

– Suurin syy on se, että että en halua joutua mihinkään ongelmiin siellä rajalla, vajaa kolmekymppinen Amanda kertoo Ylelle puhelimessa.

Amanda sanoo, että viimeaikaiset uutiset Yhdysvaltojen rajatarkastusten tiukentumisesta johtivat lopulta matkan perumiseen.

Amanda työskenteli aiemmin maassa au pairina. Kun hän muutti seitsemän vuotta sitten takaisin Suomeen, hän oli ylittänyt Yhdysvaltojen salliman oleskeluajan muutamalla viikolla.

Tähän asti rikkomus ei ole vaikeuttanut Amandan matkustamista Yhdysvaltoihin. Nyt se voitaisiin hänen mukaansa nostaa esiin.

Amanda esiintyy jutussa pelkällä etunimellään. Hän pelkää, että julkinen kritiikki voisi estää hänen pääsynsä maahan myöhemmin. Tällä hetkellä hän ei kuitenkaan aio matkustaa maahan.

Amanda ei ole yksin, sillä moni muukin on alkanut vältellä Yhdysvaltoihin matkustamista. Investointipankki Goldman Sachs arvioi, että turismin lasku ja amerikkalaisten tuotteiden boikotointi voi aiheuttaa jopa 90 miljardin dollarin loven Yhdysvaltain tämän vuoden budjettiin.

Matkustusmäärät romahtivat Saksassa ja Tanskassa

Trumpin noustua presidentiksi matkustaminen Yhdysvaltoihin on notkahtanut niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa.

Yhdysvaltain kauppaministeriön alaisen matkailuviraston uusien tilastojen mukaan suomalaismatkustajien määrä laski maaliskuussa yhdeksän prosenttia viime vuoden maaliskuuhun verrattuna.

Monen muun maan kohdalla lasku oli vieläkin jyrkempi. Esimerkiksi Saksasta Yhdysvaltoihin matkustaneiden määrä putosi maaliskuussa 28 prosenttia ja Tanskassa peräti 34 prosenttia. Itä-Euroopassa on puolestaan nähty pientä kasvua.

Matkustajamäärien pudotukseen voi olla monia syitä.

Tanskalaisten matkustusintoa Yhdysvaltoihin on voinut laimentaa Trumpin hallinnon uhkaukset ottaa Grönlanti haltuunsa.

Keski-Euroopassa heikentynyt talouskehitys on saattanut saada monet valitsemaan lähimatkailun. Suomessa puolestaan maaliskuun matkailua voi hillitä se, että pääsiäisvapaat sijoittuvat tänä vuonna huhtikuulle.

Suomalaisia syynätään aiempaa tarkemmin rajalla

Yhdysvaltojen lentokenttien rajatarkastukset ovat viime aikoina tiukentuneet.

Rajaviranomaiset esimerkiksi estivät maaliskuussa ranskalaisen tutkijan pääsyn maahan ilmeisesti tämän puhelimesta löytyneiden yksityisviestien takia. Viesteissä mies kritisoi Trumpin hallintoa.

Yhdysvaltain rajaviranomaiset ovat alkaneet tivata aiempaa ankarammin tietoja myös maahan saapuvilta suomalaisilta. Tämä on huomattu Suomen ulkoministeriössä.

– Meillä on jotain heikkoa indikaatiota siitä, että puhutus rajalla on voinut olla vähän perusteellisempaa kuin aikaisemmin, kertoo konsulipäällikkö Jussi Tanner.

Ulkoministeriö päivitti hiljattain Yhdysvaltain matkustustiedotetta. Nyt siinä kehotetaan huomioimaan, että kiristyneen maahantulopolitiikan takia voimassaoleva viisumi tai sähköinen Esta-matkustuslupa ei välttämättä takaa maahanpääsyä Yhdysvaltoihin.

Tanner huomauttaa, että maahantulon edellytykset tarkistetaan aina loppuviimein rajalla. Tämä pätee niin Suomessa kuin Yhdysvalloissa.

Tannerin mukaan maahanpääsyn epääminen on edelleen harvinaista. Hän painottaa, että mitään selviä merkkejä ei ole siitä, että suomalaisten matkailu olisi jollain tavalla vaikeutunut Yhdysvaltoihin.

Jotkut taas karttavat Yhdysvaltoja poliittisista syistä.

Trump saa boikotoimaan USA:han matkustamista

Trumpin vastustajat kieltäytyvät Yhdysvaltoihin matkustamisesta myös siksi, että he haluavat boikotoida Trumpin hallintoa.

– En halua kannattaa tuollaisen rikollisen johtamaa maata, jossa poljetaan esimerkiksi naisten oikeuksia, Amanda sanoo.

Hän kertoo mieluummin kuluttavansa matkakassan Euroopassa niin kauan kuin Trump on vallassa. Jotkut matkanjärjestäjät ovat tunnistaneet saman ilmiön.

Albatros Travel -matkatoimiston markkinointijohtaja Jaana Aalto Sørensenin mukaan uusien varauksien määrä tulevalle syksylle Yhdysvaltoihin on vähentynyt hieman muutaman viime kuukauden aikana. Hän kertoo, että sen sijaan kiinnostus Kanadan matkoihin on lisääntynyt.

Myös matkatoimisto Kilroyn myyntijohtaja Pia-Noora Rautio kertoo Ylelle, että tänä keväänä kiinnostus USA:n matkailuun on kääntynyt selvästi muihin kohteisiin.

Yhdysvaltoihin matkustamisesta on tullut noloa

Yle on kuullut myös muilta suomalaisilta Trumpin karkottavan matkustushaluja.

– Ei yhtään euroa sinne nyt, kun tämä maailmantilanne on, mikä on, sanoo Helsingistä kotoisin oleva nelikymppinen nainen.

Helsinkiläisnainen esiintyy jutussa nimettömänä, koska hän pelkää, että julkinen kritiikki Trumpia kohtaan voi vaarantaa hänen työtään. Nainen matkusti aiemmin säännöllisesti USA:han.

Nyt hän on perunut kesän matkasuunnitelmansa Trumpin hallinnon ylimielisen asenteen vuoksi.

– Yhdysvaltojen asenne on nyt, että Amerikka on kaiken napa, eikä muista maista ole mihinkään, helsinkiläisnainen selittää boikottipäätöstään.

Hän sanoo, ettei ole ajatustensa kanssa yksin. Hänen mukaansa lomailusta Trumpin Yhdysvalloissa on tullut noloa hänen tuttavapiirissään. Kaikki eivät enää halua mainostaa sinne lähtemistä muille.

Ovatko Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin poliittiset linjaukset saaneet sinut muuttamaan matkasuunnitelmia Yhdysvaltoihin?

Olemme sinuun yhteydessä, jos käytämme kommenttiasi jutussa tai haluamme kysyä lisätietoja. Sen vuoksi on tärkeää, että liität mukaan yhteystietosi eli puhelinnumerosi ja sähköpostiosoitteesi. Tietoja käsitellään vain journalistisessa tarkoituksessa.