Ratikka numero 1 matkaa päätepysäkilleen: Käpylä – Kottby. 1920-luvulla rakennetut punaiset ja keltaiset puutalot seisovat Pohjolankadun molemmilla puolilla. Linnut laulavat taukoamatta.

Jos vain aurinko paistaisi ja tietä reunustavat puut olisivat puhjenneet täyteen vihreyteensä, tästä otettaisiin postikorttikuvia. Puu-Käpylän puutarhakaupunki on nimensä veroinen.

Käpylä

Helsingin kaupunginvaltuutetut Amanda Pasanen (vihr.) ja Mia Haglund (vas.) saapuvat sovitusti ratikan kääntöpaikalla sijaitsevan kahvilan eteen.

Pasanen ja Haglund ovat melko tuoreita käpyläläisiä, mutta jo kokeneita poliitikkoja. Molemmat toimivat omien valtuustoryhmiensä puheenjohtajina viime kaudella.

Pasanen ja Haglund ovat lupautuneet kävelykierrokselle Käpylässä. Siellä, kuten muuallakin itäisessä kantakaupungissa, nimittäin tapahtui käännös tämän kevään kuntavaaleissa.

Vuoden 2021 kuntavaaleissa kokoomus oli suosituin puolue yli puolessa Helsingin äänestysalueista.

Tänä keväänä SDP valloitti noin 40:llä uudella äänestysalueella suosituimman puolueen tittelin.

Vielä viime vaaleissa vihreillä oli hallussaan alue Kalliosta Käpylään ja vasemmistoliitolla oli vain pieni punainen kiila sen sisällä.

Nyt vasemmistoliiton punainen kiila on laajentunut syöden monia vihreitä äänestysalueita.

Jussi Westinen vastaa videopuheluuni kotikonttoriltaan. Westinen on vaalimaantieteeseen erikoistunut valtio-opin tutkijatohtori Tampereen yliopistossa.

Vaalimaantiede on politiikan tutkimuksen suuntaus, joka on kiinnostunut muun muassa puolueiden voimasuhteista eri alueilla.

Westinen sanoo, että vaalikartalle piirtyvät värit ovat loogisia. Korrelaatiot äänestyskäyttäytymisen ja väestömuuttujien välillä ovat melko vahvoja, erityisesti Helsingissä.

– Jos pelkästään lueteltaisiin äänestysalueesta väestöä kuvaavat tiedot, niin siitä pystyy päättelemään, mitkä puolueet ovat todennäköisesti suosituimpia. Mutta toki variaatiotakin löytyy, Westinen sanoo.

Puolueiden kannattajakunnista tiedetään paljon, ja usein ihmiset hakeutuvat tai päätyvät sellaisille alueille, jotka ilmentävät heidän koulutus-, tulo- ja arvopohjaa.

– Ja tietysti asuinalue voi muokata sitä arvomaailmaa entisestään, Westinen sanoo.

Westinen on muodostanut vuosien 2021 ja 2025 kuntavaalien perusteella Helsingin poliittiset ilmastoalueet äänestysaluetasolla. Ilmastoalueilla viitataan siihen, että puolueiden voimasuhteet ovat suhteellisen pysyviä tietyllä alueella.

Helsingin poliittiset ilmastoalueet

Kevään vaaleissa Helsingissä lähes 40 prosenttia äänestysalueista sai uuden värin vaalikartalla. Westisen mukaan SDP:n ja vasemmistoliiton punainen vyöry hakee vertaistaan historiassa.

Kun Westinen katsoo Helsingin kuntavaalituloksen taakse, hänen huomionsa kiinnittyy erityisesti kahteen asiaan.

Ensinnäkin SDP nosti kannatustaan jokaisella äänestysalueella. Siellä, missä SDP:n kannatuksen nousu oli vahvaa, perussuomalaiset puolestaan laski merkittävästi.

Toinen Westisen huomio liittyy nimenomaan itäiseen kantakaupunkiin, joka on perinteisesti ollut vihreiden ja vasemmistoliiton taistelukenttää.

– Vasemmistoliiton ja vihreiden kannatusmuutosten välillä on aika vahva korrelaatio. Siellä missä vihreät hävisi, vasemmistoliitto voitti, Westinen sanoo.

Esimerkiksi Käpylässä vasemmistoliitto kasvatti suosiotaan noin kahdeksan prosenttiyksikköä ja vihreät menetti kannatuksestaan reilut kolme prosenttiyksikköä.

Puolueiden yhteenlaskettu kannatus Käpylässä on yli 50 prosenttia – kuten monella muullakin itäisen kantakaupungin äänestysalueella.

Puolueita erottaa Westisen mukaan se, että vihreät pärjää myös kokoomuksen vahvoilla alueilla, joilla on tyypillisesti korkeampi koulutus- ja tulotaso sekä korkeammat asuntohinnat.

Westinen ei pidä täysin yllättävänä, että vasemmistoliitto vei vihreiltä äänestysalueiden herruuksia Helsingissä. Vasemmistoliiton nousu on näkynyt jo aiemmissa vaaleissa, ja se on tapahtunut nimenomaan vihreiden kustannuksella.

– On ollut havaittavissa tyytymättömyyttä esimerkiksi vihreiden kaupunkipolitiikkaan, ja vasemmistoliitto on esittäytynyt vaihtoehtona nimenomaan näillä vihreiden ja vasemmistoliiton yhteisillä ydinkannatusalueilla.

Amanda Pasasen mukaan vihreiden vaalituloksessa näkyy se, että ympäristöasiat eivät korkeiden elinkustannusten keskellä olleet ihmisten prioriteettilistan kärjessä. Lisäksi monet kaupunkisuunnittelussa kielteiseksi koetut muutokset ovat henkilöytyneet vihreiden Anni Sinnemäkeen, joka on toiminut kaupunkiympäristön apulaispormestarina.

– Nyt nähdään, miten se heijastuu sosiaalidemokraatteihin, Mia Haglund huomauttaa.

Vasemmistoliiton ja vihreiden äänestäjiä yhdistää Westisen mukaan esimerkiksi vähemmistö- ja maahanmuuttokysymykset sekä liberaalit, postmaterialistiset arvot. Postmaterialismissa arvostetaan enemmän esimerkiksi kulttuuria ja elämänlaatua kuin rahaa ja omistamista.

Siksi liikkuminen näiden puolueiden välillä voi olla äänestäjille luontevaa.

Kävelykierros Haglundin ja Pasasen kanssa päättyy Käpylän Lippakiskalle. Kierroksen aikana on käynyt selväksi, että vasemmistoliitolla ja vihreillä on Helsingin kaupunkipolitiikassa paljon yhteistä.

Silti pintaa raaputtamalla löytyy myös eroja: mikä on prioriteettilistan kärjessä, mikä keinovalikoima on käytössä, missä aikataulussa asioita tehdään.

Jää siis nähtäväksi, millaisia päätöksiä kesäkuussa kautensa aloittava uusi kaupunginvaltuusto tekee, ja miten ne vaikuttavat poliittiseen ilmastoon jälleen seuraavissa vaaleissa.

Korjaus 5.5.2025 klo 9.15: Korjattu pääkuvan kuvatekstistä Amanda Pasasen sukunimi.