Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kerrotaan estäneen Israelia tekemästä iskun Iraniin. Asiasta kertoo New York Times -lehti viitaten muun muassa hallintolähteisiin.

Israel oli suunnitellut tekevänsä iskuja Iranin ydinlaitoksiin toukokuussa. Iskujen tavoitteena oli hidastaa Iranin kykyä kehittää ydinase.

New York Timesin mukaan Israel tarvitsi Yhdysvalloilta apua iskuihin ja puolustautumiseen mahdollisilta kostotoimilta. Trump päätti kuitenkin valita neuvottelut Iranin kanssa iskujen sijaan.

Yhdysvallat aloitti neuvottelut Iranin kanssa maan ydinohjelman rajoittamisesta viime viikonloppuna. Neuvottelujen on määrä jatkua lauantaina.

Lähde: Reuters