Yhdysvaltain veroviranomainen IRS suunnittelee Harvardin yliopiston verovapauden poistamista, uutisoi CNN keskiviikkona. Uutiskanava perustaa tietonsa kahteen lähteeseen.

CNN:n mukaan lopullinen päätös verovapauden poistamisesta tehtäneen pian.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump uhkasi jo tiistaina Harvardia verovapauden poistamisella, mikäli yliopisto ei suostu muuttamaan käytäntöjään esimerkiksi opetukseen ja henkilöstön palkkaamiseen liittyen.

Trumpin hallinto on uhannut myös kieltävänsä Harvardin yliopistoa ottamasta ulkomaisia opiskelijoita, jos se ei suostu hallituksen vaatimuksiin.

Omistamallaan Truth Social -alustallaan Trump on nimittänyt Harvardia ”vitsiksi”, joka opettaa ”vihanpitoa ja tyhmyyttä”. Trump on syyttänyt Harvardia muun muassa antisemitismistä yliopiston sallittua Gazan sotaa vastustavia mielenosoituksia kampuksellaan.

Yhdysvaltain kotimaan turvallisuusvirasto ilmoitti keskiviikkona kahden Harvardille myönnetyn, yhteensä 2,7 miljoonan dollarin arvoisen, apurahan perumisesta. Turvallisuusviraston apurahoja voi käyttää esimerkiksi turvallisuuskoulutukseen ja uhkiin varautumiseen.

Yhdysvaltain opetusministeriö puolestaan kertoi aiemmin tällä viikolla jäädyttävänsä yliopistolta noin 2,3 miljardin dollarin arvosta liittovaltion rahoitusta.

Lähde: Reuters, AFP