Hämeenlinnan kaupunginvaltuustosta pudonnut kokoomuksen Antti Ahonen sanoo olevansa kiitollinen jokaisesta saamastaan äänestä, vaikka ne eivät riittäneetkään tällä kertaa tuoneet paikkaa valtuustossa.

– 122 ääntä ja kokoomuksen listan neljäs varasija. Meillä viisi ensimmäistä kuuluu valtuustoryhmään. Sitä kautta pääsee kuitenkin vaikuttamaan valtuustoryhmän jäsenenä. Ja aluevaltuustossa varsinaisena valtuutettuna työ jatkuu. Virtaa kyllä riittää.

Aluevaaleissa Antti Ahonen sai 348 ääntä.

Ahonen katsoo, että kuluneen valtuustokauden aikana tapahtunut siirtyminen Humppilan kunnanjohtajaksi vaikutti hänen vaalitulokseensa. Hän jäi uuden tehtävän vuoksi pois Hämeenlinnan kaupunginhallituksesta.

Humppilassa työrupeama jäi vain puolentoista vuoden mittaiseksi ja päättyi eroon, jota kunta perusteli Ahosen huonolla talousosaamisella.

– Sitten on tietysti ollut myös viime päivien kohutyyppinen uutisointi. Varmasti sekin on vaikuttanut.

Poliisin kanssa Ahonen on joutunut tekemisiin liikenteessä useiden ylinopeuksien vuoksi. Häneen kohdistuu myös epäily rattijuopumuksesta.

– Asioita on monenlaisia, mutta olen erittäin kiitollinen siitä tuesta, minkä olen saanut.

Asioilla myös hopeareunus

Hän sanoo keskustelleensa vaimonsa kanssa ja näkevänsä asioissa nyt myös hopeareunuksen, kun luottamustehtävät vähenevät.

– Meillä on iso perhe ja nuorin lapsemme on vakavasti sairas. Nyt jää aikaa enemmän perheelle ja lapset ovat pieniä vain kerran.

Ahonen kertoo perheeseensä kuuluvan kaikkiaan seitsemän lasta, joista neljä on vaimon kanssa yhteisiä. Lisäksi perheeseen kuuluu Ahosen vanhempi lapsi ja vaimon kaksi lasta.