Keskusta voitti Mikkelissä toiset peräkkäiset kuntavaalit.

Kun kaikki äänet on laskettu, puolueen kannatus on 26,9 prosenttia. Se takaa puolueelle 14 paikkaa valtuustossa, mikä on kaksi enemmän kuin viime vaaleissa.

Kokoomuksen kannatus on hieman matalampi, mutta myös sillä on valtuustossa 14 paikkaa. Se on kolme enemmän kuin edellisvaaleissa.

– SDP on saanut hoidettua kampanjan paremmin kuin kokoomus, arvioi kansanedustaja Oskari Valtola (kok.).

SDP sai 13 paikkaa, mikä kaksi edustajaa enemmän kuin viime vaaleissa.

Toistaiseksi kokoomus on Mikkelin suurin puolue 17 valtuutetulla. Vaalikauden aikana puolue on saanut uusia valtuutettuja perussuomalaisten ja Liike Nytin riveistä.

Kaupungin suurimmat äänisaaliit keräsivät kansanedustajat Valtola ja Vesa Kallio (kesk.).

Perussuomalaiset menetti kuusi paikkaa

Perussuomalaiset menetti Mikkelissä kuusi paikkaa. Puolue sai viime kuntavaaleissa yhdeksän valtuutettua, nyt edustajien määrä jäi kolmeen kuten vuoden 2017 vaaleissa.

Valtuustossa jatkavat kansanedustaja Jaana Strandman, puolueen Etelä-Savon piirin puheenjohtaja Raimo Heinänen ja uutena Tapani Liukkonen.

– Hallituspolitiikka iskee kauttaaltaan meihin ja syö meidän kannatusta. Oppositio on onnistunut saamaan sanansa läpi paremmin kuin me, sanoo Heinänen.

Päivitys 14.4.2025 klo 1.52: Päivitetty juttua kauttaaltaan, kun Mikkelin äänistä laskettu 92,1 prosenttia.
Päivitys 14.4. klo 10.44: Päivitetty juttuun puolueiden kärkikolmikon paikkamäärät, kun kaikki äänet on laskettu.