Presidentti Donald Trumpin hallinto pohtii Krimin tunnustamista osaksi Venäjää rauhansopimuksen saavuttamiseksi, kertoo amerikkalainen Semafor.

Lehden mukaan tiedot perustuvat kahteen Valkoisen talon lähteeseen.

Semaforin mukaan Trumpin hallinnossa keskustellaan myös mahdollisuudesta, että Yhdysvallat kehottaisi YK:ta tunnustamaan Krimin niemimaan osaksi Venäjää.

Venäjä miehitti Krimin vuonna 2014.

Lähteet korostavat, ettei virallisia päätöksiä ole vielä tehty, mutta Krimin tunnustaminen osaksi Venäjää on yksi monista vaihtoehdoista, joita Trumpin hallinto harkitsee sodan lopettamiseksi.

Valkoinen talo kieltäytyi kommentoimasta väitteitä, Semafor kirjoittaa.

Donald Trump ja Vladimir Putin keskustelevat tänään, tiistaina, puhelimessa.

Valkoisen talon lehdistösihteeri Caroline Leavitt kertoi maanantaina, että yksi puhelun aiheista on aluekysymykset.

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi totesi helmikuussa, ettei Ukraina aio hyväksyä aselepoa, jossa osa Ukrainan alueista siirtyy Venäjän hallintaan.

Zelenskyi kuitenkin myönsi, että taistelujen päätyttyä saattaa syntyä tilanne, jossa Venäjä hallitsee joitain Ukrainan alueita ilman virallista tai kansainvälistä tunnustusta.