Yhdysvalloissa maan opetusministeriö ilmoittaa karsivansa lähes puolet työntekijöistään. Ministeriössä työskentelee noin 4 400 työntekijää.

Opetusministeri Linda McMahonin mukaan yksikään ministeriön osastoista ei säästy leikkauksilta.

– Henkilöstövähennykset heijastavat opetusministeriön sitoutumista tehokkuuteen, vastuullisuuteen, ja niiden tarkoituksena on varmistaa, että resurssit ohjataan sinne, missä niillä on eniten merkitystä: opiskelijoille, vanhemmille ja opettajille, sanoi McMahon.

Konservatiivisen ajatuspajan kiistelty Project 2025 -suunnitelma Trumpin toiselle kaudelle peräänkuuluttaa muun muassa opetusministeriön lakkauttamista.

– Haluan kuollakseni päästä takaisin tehdäkseni sen. Me tulemme lopulta eliminoimaan liittovaltion opetusministeriön, Trump sanoi syyskuussa Wisconsinissa järjestetyssä kampanjatilaisuudessa.

Tällä hetkellä osavaltiot ja paikallisyhteisöt rahoittavat pääosin omia perus- ja keskiasteen kouluja, ja keskimäärin noin 13 prosenttia rahoituksesta tulee liittovaltiolta. Leikkausten pelätään iskevän kipeimmin vähävaraisiin kouluihin ja kohdistuvan erityisesti opiskelijoihin, joilla on erityistarpeita.

Lähteet: AFP, Reuters