Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoittaa antaneensa kauppaministerilleen ohjeen lisätä 25 prosentin lisätullit kaikelle teräkselle ja alumiinille, joka tuodaan Kanadasta Yhdysvaltoihin.
Trump oli jo aiemmin määrännyt Kanadan teräkselle ja alumiinille 25 prosentin tullit. Nyt näiden tullien on presidentin mukaan määrä tuplaantua 50 prosenttiin.
– Tämä tulee voimaan huomenna aamulla, 12. maaliskuuta, Trump kirjoittaa Truth Social-viestipalvelussa.
Trump kertoi tullien nostamisesta sen jälkeen, kun Kanadan Ontarion provinssi asetti maanantaina 25 prosentin lisämaksun Yhdysvaltoihin vietävälle sähkölle. Julkaisussaan Trump kertoo aikovansa pian julistaa kansallisen hätätilan sähkön osalta alueelle, johon Kanadan asettamat lisämaksut vaikuttavat.
Lisäksi Yhdysvaltain presidentti uhkaa viestissään nostaa merkittävästi Kanadan autoteollisuudelle asetettuja tulleja, mikäli Kanada ei pura omia, yhdysvaltalaisille tuotteille asetettuja tullejaan.
Trumpin mukaan Kanadan autoteollisuudelle astettujen tullien korotukset pysäyttäisivät käytännössä maan autoteollisuuden.
Viestissään Trump myös toistaa aiemman uhkauksensa siitä, että Kanadasta tehtäisiin Yhdysvaltain 51. osavaltio.