Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kaavailemat 25 prosentin tuontitullit Euroopan unionille iskisivät rajusti Suomen toiseksi suurimpaan vientialaan kemianteollisuuteen. Toteutuessaan Trumpin tullit voisivat leikata viennistä Yhdysvaltoihin yli 300 miljoonaa euroa vuositasolla, arvioi alan etujärjestö Kemianteollisuus ry.

Järjestön tuoreessa jäsenkyselyssä yli 80 prosenttia yrityksistä kertoi, että tullit vähentäisivät vientiä Yhdysvaltoihin.

Helmikuun lopulla tehtyyn kyselyyn vastasi 79 Kemianteollisuus ry:n jäsenyritysten toimitusjohtajaa.