LONTOO Britannian pääministeri Keir Starmerin kokoon kutsumasta Euroopan johtajien tapaamisesta Lontoossa on tulossa hätäkokous, jossa yritetään etsiä keinoja pelastaa Yhdysvaltain ja Ukrainan suhde ja samalla koko Euroopan turvallisuus.
Vain muutama päivä sitten Britanniassa ihailtiin Starmerin sulavaa kaunopuhetta, kun hän tapasi Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin. Trump näytti osoittavan ymmärrystä Ukrainaa kohtaan, vaikka ei luvannutkaan turvatakuita. Trump kuitenkin lupasi hallintonsa auttavan pyrkimyksissä tulitaukoon. Yhdysvaltain ja Ukrainan mineraalisopimus takaisi osaltaan Ukrainan turvallisuutta.
Vain päivä sen jälkeen Ukrainan ja Yhdysvaltain suhde näytti olevan raunioina, kun Trump ja Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi ajautuivat sanasotaan Valkoisessa talossa. Trump käytännössä karjui Zelenskyille, että tämä on ajamassa maailmaa kohti kolmatta maailmansotaa. Zelenskyi vaati Trumpilta vahvempaa tukea Venäjää vastaan. Maiden välinen mineraalisopimus jäi allekirjoittamatta, ja Zelenskyi sai lähtöpassit Valkoisesta talosta.
Kokouksen luonne muuttui
Sunnuntain Lontoon-kokouksesta oli päätetty jo ennen loppuviikon kriisiä. Euroopan johtajien oli tarkoitus keskustella Ukrainan tukemisesta Ranskan presidentti Emmanuel Macronin ja Starmerin Washingtonin-matkojen valossa.
Perjantainen katastrofi Valkoisessa talossa teki tapaamisesta kiireisen ja välttämättömän. Euroopan on nyt nopeasti löydettävä konkreettisia tapoja paitsi tukea Ukrainaa, myös korvata Yhdysvaltain panos Ukrainan tukemisessa, jos Trump päättää vetää Yhdysvaltain tuen pois.
Starmer on jo luvannut nostaa Britannian puolustusmenot 2,5 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Hän on myös luvannut joukkoja turvaamaan Ukrainaa. Sunnuntain kokouksessa patistellaan varmasti konkreettisia lupauksia ja suunnitelmia myös muilta mailta.
Britannian pääministerin kanslian mukaan johtajat pohtivat tapaamisessaan turvatakuita, Ukrainan aseman vahvistamista sotilaallisella tuella ja Venäjän taloudellisen painostamisen lisäämisellä sekä sitä, miten varmistetaan pysyvä rauha ja Ukrainan kyky estää Venäjän hyökkäykset.
Starmer on kutsunut kokoukseen 12 Euroopan maan sekä Turkin ja Kanadan johtajat. Suomea edustaa presidentti Alexander Stubb. Mukana ovat myös Zelenskyi, Naton pääsihteeri Mark Rutte sekä Euroopan komission ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtajat.
Starmer vahvasti Ukrainan rinnalla
Zelenskyi saapui jo Lontooseen lauantai-iltana. Hän sai lämpimän vastaanoton, kun Starmer käveli tätä vastaan Zelenskyin saapuessa pääministerin virka-asunnolle Downing Streetille ja ensi töikseen rutisti Zelenskyin lujaan halaukseen.
Starmer asettuu vahvasti Ukrainan rinnalle sanomalla, että nyt ollaan käännekohdassa.
– Vahvistan horjumattoman tukeni Ukrainalle ja entistäkin vahvemman sitoutumiseni tarjota voimavaroja, koulutusta ja apua Ukrainalle jotta se olisi vahvimmassa asemassa, Starmer sanoi pääministerin kanslian mukaan.
Starmer ei kuitenkaan halua, että kokous näyttäisi Euroopan maiden lyöttäytymiseltä yhteen Yhdysvaltoja vastaan. tarkoitus on tukea Ukrainaa.
Starmer ei edelleenkään moiti Trumpia, mutta pienen viestin Britannia näyttää lähettävän sillä, että kuningas Charles III tapaa Zelenskyin Sandringhamin linnaansa viikonlopun aikana. Starmer imarteli Trumpia Washingtonissa toimittamalla presidentille kuninkaan kutsukirjeen valtiovierailulle Britanniaan. Trump ihailee Britannian kuninkaallista perhettä.
Lontoon-kokouksessa joudutaan puimaan sitä, onko Yhdysvaltain suhde todella katkennut. Euroopan maat tukevat Ukrainaa yhä, mutta Zelenskyin puhetapaa Washingtonissa on myös moitittu. Naton pääsihteeri Mark Rutte on vaatinut Zelenskyia löytämään keinon korjata suhteensa Yhdysvaltoihin.
Rutte sanoi BBC:lle kertoneensa Zelenskyille, että on tärkeää kunnioittaa mitä Trump on tehnyt Ukrainan hyväksi tähän mennessä. Trump myi edellisellä presidenttikaudellaan Javelin-panssarintorjuntajärjestelmän Ukrainalle. Ukraina pystyi torjumaan niillä myöhemmin Venäjän panssarivaunuja.
Starmer vakuuttaa olevansa samoilla linjoilla Zelenskyin kanssa siinä, että Yhdysvaltoja tarvitaan turvaamaan Ukrainan ja mahdollisten eurooppalaisten rauhanturvaajien selustaa Venäjän uhkaa vastaan. Trump hiiltyi Zelenskyille mutta ei Starmerille, joka omassa tapaamisessaan ylisti Trumpia pyyntöjensä lomassa.
Tosin Trump ei myöntynyt Starmerinkaan pyyntöön ja nyt Eurooppa joutuu pohtimaan, miten Starmerin kuvailemassa käännekohdassa edetään.
Yle lähettää sunnuntaina 2.3. kello 18.15-19.30 Yle Uutiset Sunnuntain erikoislähetyksen, jossa perehdytään Ukrainan rauhanmahdollisuuksiin ja Euroopan turvallisuustilanteeseen viime päivien tapahtumien jälkeen. Lähetystä voi seurata suorana TV1:ssä ja Yle Areenassa sekä osin myös Radio Suomessa.