WASHINGTON Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi olisi voinut päättää heti Valkoisen talon ovella, että hän pitää vain koko päivän kielensä keskellä suuta.

– Olet oikein pukeutunut tänään, sanoi häntä ovella odottanut Yhdysvaltain presidentti Donald Trump.

Kehu oli saivartelua.

Trump oli toivonut, että Zelenskyi olisi pukeutunut pitkästä aikaa pukuun ja osoittanut symbolisesti, että hänen sota-ajan roolinsa on nyt ohi.

Zelenskyi pysyi vielä hiljaa, mutta hänen asuvalintansa oli ensimmäinen merkki, että hän ei matkannut Atlantin yli ainoastaan mielistelemään Trumpia.

Washingtonin kuuma puheenaihe oli illalla, päättikö Trump kävelyttää tämän jälkeen Zelenskyin suoraan hänelle ennalta järjestettyyn ansaan.

Trump oli pehmentänyt viime päivinä puheitaan Zelenskyistä ja pedannut odotuksia mineraalisopimuksen allekirjoituspäivää varten, kunnes kaikki kaadettiin noin tunnissa.

Miksi diilintekijä kaatoi tieten tahtoen diilin, joka oli Yhdysvalloille suosiollinen? Mitä Trump edes hyötyi tästä?

Voit katsoa historiaan jäävän lehdistötilaisuuden kokonaisuudessaan alta:

Oma tulkintani on, että Trump halusi antaa Zelenskyille mahdollisuuden osoittaa maailman katseiden edessä kiitollisuutta Trumpille.

Aiemmin tällä viikolla jo Ranskan ja Britannian johtajat Emmanuel Macron ja Keir Starmer olivat käyneet kehumassa Trumpia kilpaa.

Jos myös Zelenskyin asenne eli Trumpin nöyristely olisi kameroiden edessä kohdillaan, sopimus allekirjoitettaisiin.

Zelenskyi toi kuitenkin kaunopuheiden sijaan Trumpille kuvia siviileistä, jotka Venäjä on tappanut.

Lehdistötilaisuuden edetessä tunnelma kiristyi aina, kun toinen päätyi puhumaan Venäjän presidentistä Vladimir Putinista.

Trump näytti toivovan, että Zelenskyi olisi vain toistellut mukana, kuinka mikä tahansa rauha loisi kaikille kauppamahdollisuuksia. Zelenskyi toivoi turhaan, että Trump olisi sanonut edes jotain poikkipuolista Putinista.

Trump sanoi kuitenkin tilaisuuden kestettyä jo noin 40 minuuttia, että ryhmät lähtevät pian allekirjoittamaan sopimuksen.

Tuossa vaiheessa kukaan ei pystynyt ennustamaan, että Zelenskyi heitettäisiin kohta ulos talosta.

Tunnelman huoneessa muutti Trumpin kauden alkuviikkoina täysin oligarkki Elon Muskin varjoon jäänyt varapresidentti J. D. Vance.

Hän tiesi, että Trump ei ole koskaan pitänyt henkilökohtaisesti Zelenskyistä. Trump piti vain saada julkisesti ärsyyntymään.

Vance otti sohvalta yllättäen itselleen puheenvuoron ja sanoi, että vain diplomatia Putinin kanssa voi ratkaista Ukrainan tilanteen.

Zelenskyi ei kyennyt enää hillitsemään itseään vaan muistutti, että Putin ei ole koskaan kunnioittanut diplomaattien valmistelemia sopimuksia.

Vance pelasi tilanteen taitavasti. Hän kritisoi Zelenskyin toimivan epäkunnioittavasti aloittamalla julkisen väittelyn ja antoi Trumpille täkyn, kuinka Zelenskyi kehtaakin puhua nokkavasti hänen kodissaan.

Zelenskyi saattoi tehdä valtavan virheen, mutta hänen virheensä oli totuuden puhuminen.

Niin tilaisuus ajautui hetkessä viimeisen kymmenen minuutin ajaksi kaoottiseksi kaksi vastaan yksi -sanasodaksi, jossa Trump puhui kolmannen maailmansodan vaarasta samaan tapaan kuin on totuttu kuulemaan Kremlistä.

Ukrainan Yhdysvaltain-suurlähettiläs painoi tässä vaiheessa päänsä käsiinsä.

Zelenskyin häätämisen jälkeen Valkoisesta talosta ensimmäisenä toimittajien eteen saapunut merkkihenkilö oli republikaanisenaattori Lindsey Graham, joka sanoi kuin käskystä, että Yhdysvallat ei voi välttämättä enää neuvotella Zelenskyin kanssa.

Washington Post -lehden tietojen mukaan Yhdysvallat harkitsee kaiken sotilaallisen avun keskeyttämistä Ukrainalle.

Valkoinen talo ei kuitenkaan virallisesti tiedottanut, että Yhdysvallat ei enää tukisi Zelenskyin hallintoa.

Trump itse sanoi myöhemmin eilen, että Zelenskyin täytyy ymmärtää lopettaa Putinin nimen toistaminen ja alkaa puhua rauhasta.

– Zelenskyillä ei ole enää kortteja pelin jatkamiseen, hän sanoi.

Trump sanoi käytännössä, että Zelenskyi ei saa enää esiintyä kuin hän olisi merkittävän maan johtaja. Putin on samaa mieltä.