Vielä alkuviikosta sanottiin, että Donald Trump kiristää härskisti Ukrainalta puolet sen mineraaleista – eikä lupaa vastineeksi mitään. Vaatimus oli kohtuuton, onhan Ukraina Venäjän hyökkäyksen kohde – ja Yhdysvaltojen piti olla sen tukija.
Lopulta sopimuksesta näyttää muodostuvan Ukrainalle pelättyä parempi, suomalaisasiantuntijat arvioivat.
Medialle vuodetussa sopimustekstissä kuvataan, että Ukraina laittaisi rahastoon puolet uusista tuloista, joita se saa esimerkiksi kriittisistä mineraaleista, öljystä ja maakaasusta.
Mutta vain uusista tuloista, korostaa Suomen pankin vanhempi ekonomisti Sinikka Parviainen.
– Tämä ei kata esimerkiksi olemassa olevia kaivannaisprojekteja, eikä siihen kuulu esimerkiksi Ukrainan suurin yhtiö Naftogaz, hän sanoo.
– Tämä kattaa vain uudet projektit. Siinä voi olla positiivinen investointeja boostaava vaikutus.
Parviainen huomauttaa, että uudet kaivoshankkeet ja energiainvestoinnit ovat vuosien, jopa vuosikymmenten projekteja. Vaikka hankkeita saataisiin liikkeelle, kovin nopeasti rahasto ei niiden tuotoilla täyty.
Hänen mukaansa sopimuksen toimeenpano voi myös edellyttää lakimuutoksia Ukrainassa. Tärkeintä joka tapauksessa on poliittinen ele. Yhdysvallat ilmoitti olevansa jatkossakin Ukrainan tukena.
Sopimustekstissä kuvataan useassa kohdin Yhdysvaltojen pitkäaikaisen taloudellisen sitoutumisen jatkuvan. Nämä ”lisäsijoitukset voivat koostua rahastoista, rahoitusinstrumenteista sekä muista konkreettisista ja aineettomista varoista, jotka ovat kriittisiä Ukrainan jälleenrakennukselle”.
Yksityiskohdat jäävät avoimiksi.
Siitä tuli ”investointirahasto”
Ukraina oli neuvotteluissa altavastaaja, mutta tämä huomioiden lopputulos on kohtuullinen.
Hanketta kutsutaan nyt investointi- ja jälleenrakennusrahastoksi. Sopimustekstin mukaan rahasto on maiden yhteisomistuksessa, ja sen varoja käytetään Ukrainassa.
Yksi epämääräinen kirjaus jättää tosin paljon tulkinnan varaa: ”Osapuolet pidättävät oikeuden ryhtyä tarvittaviin toimiin suojellakseen ja maksimoidakseen rahastoon liittyvät taloudelliset etunsa”.
– Se kuulostaa hyvältä, että sopimuksessa mainitaan jälleenrakennusinvestoinnit, mutta yksityiskohdat määrittyvät jatkosopimuksissa, Suomen Pankin Parviainen sanoo.
Myöhemmissä neuvotteluissa sovitaan esimerkiksi se, miten rahaston sijoituskohteet valitaan.
– Miten päätetään projekteista, joihin sijoitetaan? Pitääkö palvelut ja tuotannot ostaa pelkästään amerikkalaisilta toimijoita?
Tuo on miljardien eurojen kysymys. Maailmanpankki kertoi tällä viikolla, että Ukrainan jälleenrakennus maksaa yli 500 miljardia euroa. Moni yritys hakee maasta jälleenrakennusprojekteja jo nyt – ja entistä useampi, kunhan Ukraina saavuttaa rauhan.
Uudesta rahastosta saattaa muodostua työkalu, jolla Trump haalii noita projekteja yhdysvaltalaisyhtiöille.
Petaako Trump diilejä yhdysvaltalaisyhtiöille?
Tämä mahdollisuus on pantu merkille myös Suomen yritysmaailmassa, sanoo EK:n johtaja Petri Vuorio.
– Trump haluaa turvata harvinaisten maametallien saatavuutta, koska Kiina dominoi tätä markkinaa tällä hetkellä. Ja toisaalta hän haluaa turvata yhdysvaltalaisyhtiöille varmasti vahvan roolin Ukrainan jälleenrakentamisessa.
Vuorion mukaan EU:lle muodostuu nyt paine valmistella oma suunnitelmansa Ukrainan jälleenrakentamisen suhteen. Se sisältäisi tarkennuksia olemassa oleviin rahoitusinstrumentteihin ja esimerkiksi yritysyhteenliittymien luomista.
Myös Vuorio korostaa, että sopimus on merkittävästi liudentunut Trumpin alkuperäisestä esityksestä saada Ukrainalta 500 miljardin dollarin mineraalituotot.
Avoimia kysymyksiä on kuitenkin paljon. Sijoitukset tehdään Ukrainan ja Yhdysvaltain ”yhteisrahastoon”, jonka omistusosuuksia ei ole kerrottu. Ukrainan sijoitukset on aika tarkkaan määritelty, mutta Yhdysvaltain sijoituksia ei. Samoin jälleenrakennuskohteet ja amerikkalaisyritysten rooli niiden toteutuksessa jäävät avoimiksi.
– Trump lähestyy kokonaisuutta kiinteistödiilityyppisesti rahastoineen. Hän on myös todennut amerikkalaisyritysten mahdollisimman vahvan läsnäolon ja investointien Ukrainassa tarjoavan turvallisuutta, Vuorio sanoo.
Sopimus ei pidä sisällään turvatakuita, mutta Ukrainassa lasketaan nyt taloudellisten siteiden varaan.