Puolan pääministeri ja Eurooppa-neuvoston entinen puheenjohtaja Donald Tusk on vastannut Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin väitteisiin.

– EU:ta ei perustettu petkuttamaan ketään, Tusk sanoo uutistoimisto AFP:n mukaan.

Trump väitti keskiviikkona, että unioni on perustettu ”petkuttamaan Yhdysvaltoja”. Hänen mukaansa EU:ssa on juurtunut syvälle Yhdysvaltojen vastustus.

– Olkaamme rehellisiä, Euroopan unioni perustettiin Yhdysvaltojen petkuttamiseksi, Trump sanoi keskiviikkona ensimmäisessä kabinettikokouksessaan.

Trump kertoi kokouksessa, että EU:n tuotteille on tulossa 25 prosentin tuontitulli, joka tulee todennäköisesti koskemaan ainakin autoja.

Euroopassa ei yllätytty Trumpin avauksesta

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) sanoo STT:lle, että Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ilmoitus tuontitulleista on ”tyypillistä Trumpia”.

Ranskan teollisuusministeri Marc Ferracci sanoo, että Euroopan on vastattava päättäväisesti mutta suhteellisesti Trumpin viimeisimpiin tullimaksu-uhkauksiin.

Ferracci sanoo, että nämä uhkaukset ovat ”huolestuttavia mutta eivät yllättäviä”. Hän lisäsi, että EU tulee tekemään samoin Yhdysvalloille, mikäli maa pitää tulliuhkauksensa.

Ferracci puhui tiedotustilaisuudessa, joka käsitteli Euroopan terästeollisuuden tulevaisuutta Pariisissa.

Euroopassa osakemarkkinat laskussa

Euroopassa osakemarkkinat ovat painuneet tänään laskuun Trumpin tulliuhkauksen jälkeen.

Esimerkiksi Frankfurtin pörssin DAX-osakeindeksi oli alkuiltapäivästä noin prosentin miinuksella. Helsingissä pörssin yleisindeksi liikkui puoli prosenttia pakkasella.

Trump ilmoitti eilen kabinettinsa kokouksen yhteydessä, että hän aikoo asettaa Euroopan unionista tuotaville tavaroille 25 prosentin tullimaksut.

Kommentit lisäsivät huolia kauppasodasta Yhdysvaltojen ja EU:n välillä.