Yhdeksäsluokkalaisten kiinnostus kouluun romahti. Syy ei kuitenkaan löydy somesta, sanoo taiteilija Mia Wennerstrand kolumnissaan.

– Nuoret kun eivät ole tyhmiä. He näkevät kuinka epäreilu ja järjetön maailma on.

Kun miljardöörit ja poliittinen eliitti tekevät mitä haluavat, jää kansalaisten ainoaksi vapaudeksi kieltäytyminen.

– Siten koulukriittisyyden voi nähdä epätoivoisena protestina oman heiveröisen vapauden puolesta, sanoo Wennerstrand.

Keskiviikkoillan 26. helmikuuta 2025 Kulttuuricocktail Livessä keskustellaan tyhmyydestä. Johdetaanko maailmaa älykkyydellä vai tyhmyydellä? Missä nykyajan tyhmyys näkyy?

Keskustelemassa ohjaaja Akse Pettersson, jonka näytelmässä pohdiskellaan tyhmyyttä, sekä älymystökyselyn ylivoimainen voittaja, taloustieteilijä Sixten Korkman.

Mia Wennerstrand on Kulttuuricocktail Live -ohjelman vakiokolumnisti.

Suora lähetys on katsottavissa keskiviikkoisin Yle TV1:ssä ja Yle Areenassa klo 20.

Lähteinä kolumnissa on käytetty Aliisa Ristmerin artikkelia Uudessa Jutussa sekä Nima Bassirin juttua The Baffler -lehdessä.