Ranskan presidentti Emmanuel Macron on saapunut Valkoiseen taloon tapaamaan Yhdysvaltain presidenttiä Donald Trumpia. Macronin on määrä myös osallistua Trumpin kanssa G7-maiden johtajien väliseen puhelinkeskusteluun.
Financial Times uutisoi viime viikolla useisiin länsimaisiin viranomaislähteisiinsä pohjaten, että Yhdysvallat vastustaa Venäjän nimeämistä hyökkääjäksi Ukrainan sodan vuosipäiväksi kaavaillussa G7-maiden lausunnossa. Johtavista teollisuusmaista koostuva G7-ryhmä on julkaissut kahtena aiempana Venäjän hyökkäyssodan alkamisen vuosipäivänä Ukrainaa tukevan lausunnon, jossa Venäjä on nimetty hyökkääjäksi.
Macron on sanonut aikovansa vierailun aikana ehdottaa toimia, joilla voidaan torjua Venäjän uhkaa Euroopalle ja varmistaa rauha Ukrainassa.
Macronin on odotettu niin ikään korostavan Trumpille, ettei Euroopan maita voi sivuuttaa, kun Ukrainan rauhasta neuvotellaan.
Trump järkytti taannoin kansainvälistä yhteisöä, kun hän kertoi olevansa valmis neuvotteluihin Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa Ukrainan sodan päättämisestä ilman Euroopan maita tai Ukrainaa.
Trump on myös väittänyt valheellisesti, että Ukraina olisi aloittanut sodan.
Macron on yrittänyt koordinoida Euroopan maiden yhteistä vastausta Yhdysvaltojen politiikan äkilliseen muutokseen korostamalla, että Venäjä muodostaa eksistentiaalisen uhan kaikille eurooppalaisille.
– Kyseessä on valtio, joka on aseistanut itsensä äärimmilleen ja jatkaa aseistautumistaan. Emme vielä nyt tiedä, mihin se päättyy, joten meidän kaikkien on toimittava sen torjumiseksi, Macron sanoi ennen lähtöään Washingtoniin.