Juttu tiivistettynä

Kanadan ja Yhdysvaltojen kasvaneet keskinäiset jännitteet näkyivät NHL:n neljän maan turnauksessa. Kanadalaiset esimerkiksi buuasivat Yhdysvaltojen kansallislaululle alkusarjassa.

Maiden välisessä loppuottelussa poliittinen tilanne näkyi jo kansallishymnien aikana. Kanadan hymnin O Canadan esittänyt Chantal Kreviazuk muutti poikkeuksellisesti laulun sanoja.

Hän lauloi englanniksi ”that only us command”, vaikka sanat ovat tarkalleen ”in all of us command”.

Kreviazuk viestitti sanoillaan, että Kanada päättää omista asioistaan. Hän otti asiaan kantaa myös Instagramissa julkaisemalla kuvan vasemmasta kädestään, jossa luki ”that only us command”.

Jääkiekon emämaa Kanada piti pintansa kaukalossakin, kun se nujersi Yhdysvaltojen tähtisikermän Connor McDavidin jatkoaikamaalilla 3–2.

Ottelun jälkeen pääministeri Justin Trudeau piikitteli Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpia viestipalvelu X:ssä.

– Ette voi viedä maatamme – ettekä peliämme, Trudeau kirjoitti.

Trump jatkoi Kanada-puheitaan

Donald Trump on väläytellyt useaan otteeseen, että Kanadasta voisi tulla Yhdysvaltojen osavaltio. Ennen ottelua Trump jatkoi puheitaan Truth Social -somepalvelussaan.

Presidentti kertoi ennen ottelua soittavansa USA:n joukkueelle kannustaakseen heidät voittoon Kanadasta.

– Selvästi alhaisemman verotuksen ja vahvemman turvallisuuden lisäksi Kanadasta tulee jonain päivänä, ehkä pian, rakastettu ja erittäin tärkeä 51. osavaltiomme, Trump laukoi.

Trump kertoi, ettei pääse paikalle loppuotteluun, koska hän on tapaamassa osavaltioiden kuvernöörejä Washingtonissa.

– Kuvernööri Trudeau on erittäin tervetullut seuraamme, Trump kirjoitti, eikä siis kutsunut Trudeauta pääministeriksi.

Näin pelaajat kommentoivat

Kanadan kapteenille Sidney Crosbylle kerrottiin ottelun jälkeen Trudeaun X-julkaisusta ja häneltä kysyttiin, miten hän arvioi turnauksessa menestymisen merkitystä kanadalaisille nykyisessä poliittisessa tilanteessa.

Crosby kierteli kysymystä ja alkoi puhua turnauksen yleisestä tasosta odotuksiin nähden.

Ennen turnausta mietittiin, onko se pelaajien silmissä tähdistöottelun kaltainen leikkimielinen koitos ja uskaltavatko joukkueet pelata täysillä NHL:n pudotuspelien lähestyessä.

– Saimme siihen vastauksen jo ensimmäisessä ottelussa Ruotsia vastaan. Näitte varmasti intohimon siinä. Siitä se vain kasvoi kasvamistaan. Turnaus oli varmasti tärkeä kanadalaisille.

– Olemme ylpeitä maastamme mutta myös jääkiekosta. Joukkueemme tunsi sen, ja voitto merkitsee meille paljon, Crosby sanoi lehdistötilaisuudessa.

Toinen kanadalaistähti Nathan MacKinnon oli samoilla linjoilla.

– En tiedä paljoakaan politiikasta, mutta tiedämme, että Yhdysvaltojen ja Kanadan kamppailu on nyt pinnalla, ja sitten kohtaamme toisemme urheilussa.

– Amerikkalaisen jalkapallon kausi on päättynyt, eikä koripallossakaan tapahdu kauheasti, joten tämä turnaus syttyi liekkeihin. On ollut hienoa olla siinä mukana, MacKinnon sanoi.

Alla lisää tunnelmia ja ajatuksia finaaliottelusta videomuodossa: