– Ennenkuulumatonta puhetta maailman vaikutusvaltaisimmalta johtajalta.
Näin ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) kommentoi Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin viimeaikaisia puheita illan A-studiossa.
Trump syytti Ukrainaa muun muassa Venäjän aloittamasta hyökkäyssodasta varhain keskiviikkona Suomen aikaa.
Lisäksi Trump kutsui Ukrainan presidenttiä Volodymyr Zelenskyiä ”diktaattoriksi ilman vaaleja” sosiaalisen median alustallaan. Trump toisti tänään myös Venäjän vaatimuksen siitä, että Ukrainassa pitää järjestää presidentinvaalit Zelenskyin matalan suosion vuoksi.
Trumpin mukaan Zelenskyillä on neljän prosentin kannatus Ukrainassa. Ukrainalaisen tutkimuslaitoksen tuoreen tutkimuksen mukaan 57 prosenttia ukrainalaisista hyväksyy Zelenskyin toimet.
Valtosen mielestä nyt olisikin viimein aika sisäistää se, että Trumpin viimeaikaiset puheet ovat Trumpin tapa kommunikoida.
Ulkoministerin mukaan tärkeintä ei edes ole se, mitä Trump sanoo.
– Meidän pitää ennen muuta seurata sitä, mitä hän tekee ja miten hän toimii.
Tulitauko ei tuo vielä muutosta
Trump on ilmaissut tavoittelevansa rauhaa Ukrainaan.
Jos rauhaan päädytään, on Valtosen mukaan ensisijaisen tärkeää, että Ukrainalla ja koko Euroopalla on riittävä sotilaallinen pelote Venäjää vastaan.
Itsessään tulitauko ei Valtosen mukaan vielä tuo muutosta ainakaan parempaan.
– Pahimmillaan se voi johtaa siihen, että Venäjä varustautuu lisää ja ottaa omakseen sen, mikä sille on luvattu.