Politico-lehden lähteiden mukaan Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin hallinnon edustajat aloittavat neuvottelut sodan lopettamiseksi Ukrainan ja Venäjän edustajien kanssa lähipäivinä Saudi-Arabiassa. Asiasta kertoi Politicolle kolme yhdysvaltalaislähdettä.
Lähteiden mukaan muiden Euroopan maiden edustajien sen sijaan ei ole määrä osallistua neuvotteluihin.
Yhdysvaltoja neuvotteluissa edustaisivat lähteiden mukaan ulkoministeri Marco Rubio, Lähi-idän lähettiläs Steve Witkoff ja kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Mike Waltz.
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov kertoi lauantaina keskustelleensa Rubion kanssa puhelimessa Yhdysvaltain aloitteesta. Lavrov ei kertonut puhelun sisällöstä.
Hän kuitenkin kertoi Yhdysvaltojen ja Venäjän tekevän työtä maiden välisen vuoropuhelun palauttamiseksi.
Kyseessä olisi ensimmäinen Venäjän ja Ukrainan edustajien merkittävä tapaaminen
Politicon lähteet eivät tarkentaneet muita yksityiskohtia, esimerkiksi sitä, ketä neuvotteluissa edustaisivat Ukrainaa ja Venäjää. Ukrainan hallituksen ja ulkoministeriön edustajat eivät vastanneet Politicon kommenttipyyntöön.
Trump sanoi keskiviikkona, että hänen virkakautensa ensimmäinen tapaaminen Venäjän presidentti Vladimir Putinin kanssa toteutuisi Saudi-Arabiassa. Trump kommentoi asiaa Valkoisessa talossa pian sen jälkeen, kun hän oli puhunut Putinin kanssa puhelimessa.
Lähes puolitoistatuntisen puhelun aikana presidentit sopivat aloittavansa neuvottelut Ukrainan sodasta. Myöhemmin samana päivänä Trump keskusteli Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin kanssa.
Lähde: AFP