Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin mukaan Eurooppa tarvitsee omat yhteiset asevoimat Venäjän uhkaa vastaan.

Zelenskyi mainitsi asiasta useamman kerran puheessaan Münchenin turvallisuuskonferenssissa.

Zelenskyin mukaan hänen ehdottamansa Euroopan armeija ei korvaisi Natoa, vaan vahvistaisi maanosan omaa puolustusta.

Hän totesi, ettei Yhdysvallat välttämättä tule enää Euroopan avuksi.

– Yhdysvaltain varapresidentti J. D. Vance teki täällä eilen selväksi, että Euroopan ja Yhdysvaltain vuosikymmeniä vanha suhde on päättymässä.

– Euroopan on sopeuduttava muuttuneeseen tilanteeseen.

Vance piti Münchenissä eilen puheen, jossa hän arvosteli Euroopan politiikkaa ja väitti, että sananvapaus on vaarassa eurooppalaisissa demokratioissa.

Zelenskyi kysyi Euroopan johtajilta, ovatko maat valmistautuneet mahdolliseen hyökkäykseen.

Hänen mukaansa Euroopan maiden tulee toimia yhdessä oman etunsa vuoksi. Zelenskyi sanoi myös, että jatkossa Euroopan tulisi valmistaa itse omat aseensa.

Aikaisemmin eurooppalaista armeijaa on ehdottanut muun muassa Ranskan presidentti Emmanuel Macron.

Zelenskyi painotti puheessaan, ettei Ukraina tule koskaan hyväksymään sellaista rauhansopimusta, joka olisi tehty ilman Ukrainan osallisuutta.

– Emme voi hyväksyä aselepoa ilman todellisia turvatakuita, hän lisäsi.

Zelenskyin mukaan olisi vaarallista, mikäli Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tapaisi Venäjän presidentin Vladimir Putinin ennen häntä.

Trump ja Putin sopivat puhelinkeskustelussa tapaavansa lähiaikoina ja aloittavansa keskustelut rauhasta. Trump on keskustellut myös Zelenskyin kanssa.

Trumpin hallinnon on tulkittu taipuneen Venäjän vaatimuksiin linjaamalla, ettei Ukraina pääse Natoon tai saa takaisin Krimin valtausta edeltäviä rajojaan.

Zelenskyin mukaan Ukraina ei ole luopunut Nato-jäsenyyden tavoittelemisesta.

Seuraamme tässä artikkelissa Münchenin turvallisuuskonferenssia.