– Riippumatta rauhan ehdoista, tuskin pääsen enää edes käymään kotiseudullani.
Näin sanoo Luhanskin alueelta kotoisin oleva Julia Naidyš, 30. Venäjän täysimittaisen hyökkäyssodan alussa hän jäi kahdeksi kuukaudeksi jumiin, kun Venäjän joukot miehittivät hänen kotipaikkakuntansa. Sen jälkeen hän pääsi pakenemaan Latviaan.
Naidyš on kotoisin pieneltä paikkakunnalta Starobilskin kaupungin läheltä. Hän ei halua kertoa kotikylänsä nimeä, koska siellä asuu edelleen hänen läheisiään.
Latviasta palattuaan Naidyš on asunut Kiovassa kesästä 2022 lähtien. Hän on tehnyt mediassa valistustyötä Itä-Ukrainasta.
Presidentti Donald Trumpin viimeisimpiä puheita rauhasta hän on seurannut melko ilman uutta tunnekuohua. Naidyš sanoo, että epätoivo valtasi hänet jo aiemmin.
– Alussa uskoin kotiseutuni nopeaan vapautumiseen. Uskoin siihen, että alueet palautetaan meille hyvän tahdon eleenä. Sitten näin, kuinka Venäjä tuhoaa kokonaisia kaupunkeja Donetskin alueella.
”Meidän on pidettävä yhtä”
Venäjän joukot miehittivät Naidyšin kotipaikkakunnan heti hyökkäyssodan ensimmäisellä viikolla vuonna 2022. Venäjä miehitti kotikylän ilman taisteluja. Nyt nainen pelkää, että jos taistelut siirtyvät jossain vaiheessa hänen kotipaikkakunnalleen, ei siitä jää mitään jäljelle.
Naidyš ei pelkää ilmaista Ukraina-mielisiä kantojaan julkisuudessa, vaikka miehityksen saartoon on jäänyt hänen läheisiään. Kansalaisaktivisminsa ja poliittisen kantansa takia hän ei usko pääsevänsä käymään kotikonnuilla, jos ne jäisivät rauhansopimuksessa Venäjän väliaikaiseen hallintaan.
– Muiden itäukrainalaisten kanssa mietimme aina, mitä jos. Mitä jos joku sinne jääneistä läheisistämme kuolee, ja me emme edes pääse katsomaan heitä.
Hän kokee, että miehitetyiltä alueilta kotoisin olevien on nyt pidettävä yhtä, jotta kukaan ei unohtaisi, että nämä alueet ovat osa Ukrainaa.
Etelä-Ukrainassa toiveikkaammat tunnelmat
28-vuotias Erik Reitmeyer on paljon toiveikkaampi sen suhteen, että hän pääsee vielä jonakin päivänä kotikulmilleen.
Saksalaisesta nimestään huolimatta hän on kotoisin Nova Kahovkasta, Hersonin alueen miehitetystä osasta.
Nuori mies eli miehityksen alla yli kaksi kuukautta, mutta pääsi usean yrityksen jälkeen Ukrainan hallinnoimille alueille. Hänen äitinsä ja isovanhempansa ovat jääneet miehityksen saartoon.
– Kun rauhanneuvotteluihin päästään, niin uskon, että ensin tehdään sopimus Hersonin ja Zaporižžjan alueesta ja Donbas jätetään myöhempään aikaan.
Trumpin ulostuloihin Reitmeyer on suhtautunut rauhallisesti, sillä hän näkee kokonaiskuviossa paljon epävarmuuksia.
– Emme vielä tiedä moniakaan asioita. Se, mikä nyt vaikuttaa järkyttävältä, voikin johtaa positiivisiin tuloksiin.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump keskusteli Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa keskiviikkona neuvottelujen aloittamisesta Venäjän hyökkäyssodan lopettamiseksi. Trumpin tulkittiin taipuneen Venäjän vaatimuksiin linjaamalla, ettei Ukraina saa takaisin Krimin valtausta edeltäviä rajojaan.
Katso videolta, mitä Reitmeyer ajattelee Trumpin puheista:
Reitmeyeriä huolestuttaa ennen kaikkea länsimaiden tuen jatkuminen.
– Ukraina ei pärjää yksin, jos länneltä ei tule apua ja todellisia turvatakuita. Vaikka Venäjä ei miehittäisi Ukrainan alueita, se voi silti ”miehittää” Ukrainan poliittisesti.
Miehityksen alle jääneillä ihmisillä on Reitmeyerin mukaan kahdenlaisia näkemyksiä. Vanhempi väki ei enää oikein välitä, kumman valtion alaisuudessa he elävät, mutta nuoremmat odottavat alueen vapauttamista.
– Iäkkäämmät tuntuvat jo hyväksyneen kohtalonsa. He eivät halua sotatoimia kodin lähelle.
Reitmeyer pelkää, että miehityksen pitkittyessä Venäjän propagandan vaikutuksen alla elävät ukrainalaiset menettävät henkisen yhteyden toisella puolella rintamaa asuviin maanmiehiinsä.
– En kuitenkaan menetä toivoa parempaan, Reitmeyer toteaa.