Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin vaatimus siitä, että Nato-maat nostaisivat puolustusmenonsa viiteen prosenttiin bruttokansantuotteesta, on saanut nihkeän vastaanoton Euroopassa.

Paitsi Liettuassa.

Maan presidentti Gitanas Nausėda ilmoitti tammikuussa jo ennen Trumpin virkaanastumista, että Liettua aikoo käyttää puolustukseensa vuositasolla 5–6 prosenttia bkt:sta vuosina 2026–2030.

Liettua ulkoministerin Kestutis Budrysin mukaan näin päätettiin, koska tavoite on saada maan asevoimat huippukuntoon vuosikymmenen loppuun mennessä.

Aikataulu ei ole sattuma.

– Teimme tiedustelutietojen pohjalta laskelman siitä, kuinka kauan Venäjällä kestää voimistaa joukkonsa niin, että se pystyy toistamaan alueellisen aggression suuressa mittakaavassa, ulkoministeri Budrys kertoi keskiviikkona Liettuan suurlähetystöllä Helsingin Kruununhaassa.

Budrys tapasi kaksipäiväisellä vierailullaan Helsingissä ulkoministeri Elina Valtosen (kok) sekä muun muassa presidentti Alexander Stubbin ja puolustusministeri Antti Häkkäsen (kok).

Budrysin mukaan keskusteluissa tärkeimmäksi teemaksi nousi turvallisuus. Ulkoministeri sanoi, että Venäjän niin kutsuttu varjolaivasto on lisännyt toimintaansa Itämerelle.

– Itämeri on poikkeuksellinen ympäristö. Se on matala ja haavoittuvainen. Meidän kaapelimme eivät ole syvällä ja niihin yltää ankkureilla, Budrys luonnehti.

– Meidän täytyy nostaa turvallisuutemme tasoa, ulkoministeri jatkoi.

Varoittaa Kiinasta

Budrys nimitetttiin Liettuan ulkoministeriksi joulukuussa. Hän seurasi tehtävässä Gabrielius Landsbergisiä, joka tuli tunnetuksi jyrkkänä Kiina-kriitikkona.

Liettuan ja Kiinan välit viilentyivät sen jälkeen, kun Liettua salli kesällä 2021 Taiwanin avata kaupallisen edustuston Taiwanin nimellä maan pääkaupunkiin Vilnaan.

Kiina pitää Taiwania kapinoivana maakuntana, joka tullaan aikanaan liittämään takaisin Manner-Kiinaan.

Ulkoministeri Budrysin mukaan Liettua pyrkii nyt rakentavaan suhteeseen Aasian jättiläisen kanssa, mutta varoittaa edelleen muita maita taloudellisen riippuvuuden riskeistä.

– Joka kerta kun meillä on ollut poliittisia jännitteitä Kiinan kanssa, meidän riippuvuuksia on hyödynnetty poliittisten päämäärien saavuttamiseksi, Budrys arvioi.

Ulkoministerin mukaan varoitus on pysynyt samana jo vuosia.

– Älkää joutuko tähän tilaan, koska teitä satutetaan. Ei ole halpaa tai helppoa asioida maan kanssa, joka käyttää taloutta ja muita painostuskeinoja ikään kuin normaalina työkaluna, Budrys kuvaili Liettuan kokemusta Kiinasta.