Yhdysvaltain korkein oikeus on tehnyt ehkä tärkeimmän Donald Trumpia koskevan päätöksensä jo ennen kuin tämän toinen kausi alkoi.
Viime vuoden heinäkuussa Yhdysvaltain korkein oikeus päätti, että maan presidentillä on virkatehtävissään lähes täydellinen suoja eli immuniteetti rikossyytteiltä.
Jos Yhdysvaltain presidentti ”määrää Navy Seals -erikoisjoukot salamurhaamaan poliittisen vastustajansa. Immuuni. Järjestää sotilasvallankaappauksen pysyäkseen vallassa. Immuuni.”
Nämä varoittavat esimerkit kirjoitti tuolloin päätöstä vastustanut korkeimman oikeuden tuomari Sonia Sotomayor.
”Pelkään demokratiamme puolesta”, lopetti Sotomayor eriävän mielipiteensä päätökseen.
Päätös syntyi konservatiivituomareiden äänillä.
Se on nyt voimassa ja presidentti Donald Trump tietää sen.
Voiko korkein oikeus jarruttaa Trumpia?
Trump on heti ensimmäisestä virkapäivästään alkaen antanut lukuisia presidentin asetuksia ja määräyksiä, joita monia useimmat oikeusoppineet pitävät lainvastaisina.
Määräyksiä vastaan on nostettu jo ainakin 40 oikeusjuttua. Trump ja hänen hallintonsa eivät näytä asiasta hirveästi välittävän.
Trumpin hallinto tulee joka tapauksessa valittamaan itselleen epämieluisista päätöksistä valitustuomioistuimiin ja viime kädessä korkeimpaan oikeuteen.
Yhdysvaltain korkeimmassa oikeudessa konservatiivituomareilla on enemmistö 6-3.
Silti ei ole suinkaan itsestään selvää, miten korkein oikeus tulee äänestämään Trumpin määräyksiä koskevissa jutuissa.
Konservatiivituomarit eivät suinkaan ole mikään yhtenäinen joukko.
Osa kaikkein konservatiivisimmista tuomareista tulee todennäköisesti äänestämään Trumpin määräysten puolesta lähes missä tahansa asiassa.
Silti kaikkein villeimmät tulkinnat perustuslaista eivät välttämättä mene läpi tuomareilta.
Kampanjarahoituspäätöksen jäljet näkyvät
Korkeimman oikeuden pitkäaikainen päätuomari John Roberts on ollut avainhenkilönä tekemässä kahta Trumpin kannalta aivan keskeistä ratkaisua.
Ensimmäinen päätös tehtiin jo vuonna 2010. Tuolloin korkein oikeus käytännössä kumosi kampanjarahoitusta koskeneet tiukat säännöt.
Juuri tuo päätös mahdollistaa sen, että esimerkiksi Elon Musk pystyi käyttämään yli 250 miljoonaa dollaria Trumpin kampanjan tukemiseen.
Presidentti Barack Obama kritisoi tuolloin voimakkaasti päätöstä.
Vaikka presidentti Obama arvosteli korkeimman oikeuden toimintaa, hän ei esittänyt, etteikö sitä päätöstä pitäisi noudattaa.
Ei ole poikkeuksellista, että poliitikot kritisoivat oikeuden päätöksiä. On aivan toinen asia, jos poliitikot eivät niitä noudata.
Pitääkö presidentin noudattaa lakia?
Lukuisat Trumpin hallinnon nykyiset viranhaltijat ovat korostaneet perustuslain tulkintaa, jonka mukaan, koska kaikki toimeenpanovalta on perustuslain mukaan presidentillä, kenelläkään ei ole valtaa sitä estää.
Kyseessä on hyvin radikaali lain tulkinta, mutta juuri tähän tulkintaan Trumpin hallinto nyt nojaa.
Äärimmäisyyksiin asian vei Trumpin varapresidentti J.D. Vance. Hän kirjoitti X-viestipalvelussa sunnuntaina, että ”tuomareilla ei ole oikeutta kontrolloida” Trumpin ”laillista valtaa.”
Vance on sanonut ennen varapresidenttikauttaan, että hänen näkemyksensä mukaan presidentin ei tarvitse noudattaa edes korkeimman oikeuden päätöstä, jos se on ”perustuslain vastainen”.
Ajatus siitä, että presidentti voisi itse päättää toimiensa perustuslaillisuudesta, on täysin poikkeuksellinen ja amerikkalaisen demokratiakäsityksen vastainen.
Oikeusvaltioperiaatteen ydin on, että myös päättäjien pitää noudattaa lakia.
Yhdysvalloissa perustuslain tulkinnasta päättää nimenomaan korkein oikeus. Oikeusvaltiossa poliitikko ei voi vain päättää, että oikeus on väärässä ja kieltäytyä yksinkertaisesti noudattamasta sen päätöstä.
Vance hakee ajatukselleen tukea parin sadan vuoden takaa.
Hän on aiemmin ennen varapresidenttikauttaan viitannut jo pari kertaa tapaukseen, jossa presidentti Andrew Jackson kieltäytyi vuonna 1832 noudattamasta korkeimman oikeuden päätöstä.
Kyse oli tuolloin päätöksestä, jossa Yhdysvaltain korkein oikeus asettui tukemaan cherokee-intiaanien oikeuksia.
Vance on esittänyt tapauksen esimerkkinä, jossa selkärankainen presidentti asettuu tuomioistuinvaltaa vastaan.
Tapaus on kuitenkin yleensä esitetty Yhdysvaltain historiassa esimerkkinä presidentinvallan suuresta väärinkäytöstä, eikä Vancen tapaan sankaritekona.
Piittaamattomuus oikeuden määräyksestä on jo nähty
Trumpin hallinto näytti uhmaavan avoimesti oikeuden määräystä ensi kertaa maanantaina.
Liittovaltion tuomarin John McConnellin mukaan Valkoinen talo ei ollut noudattanut hänen jo tammikuussa antamaansa määräystä liittovaltion varojen jäädytyksen kumoamisesta. McConnell määräsi uudestaan, että Trumpin hallinnon on välittömästi vapautettava jäädytetyt varat.
McConnell muistutti, että henkilöt eivät voi tehdä omia lain tulkintojaan ja jättää sillä perusteella noudattamasta määräystä.
Tilanne on synnyttänyt Yhdysvalloissa suurta pelkoa.
Entä jos presidentti ei yksinkertaisesti noudata oikeusistuimien määräyksiä? Kuka presidentin siinä tapauksessa voi pysäyttää?
Useat arvostetut oikeusoppineet ovat varoittaneet, että Yhdysvallat on jo keskellä perustuslaillista kriisiä.
– Aiemminkin presidentit ovat saattaneet tehdä jotakin perustuslain vastaista. Mutta koskaan aiemmin ei ole tullut tunnetta, että presidentille perustuslaki näyttää olevan täysin merkityksetön, totesi Stanfordin yliopiston oikeustieteen professori Pamela Karlan The New York Timesissa.
Kun korkein oikeus viime kesänä teki presidentin immuniteettia koskevan päätöksen, päätöstä vastustanut tuomari Ketanji Brown Jackson totesi eriävässä mielipiteessään näin:
”Enemmistö kollegoistani tuntuu uskovan, että oikeus pystyy estämään presidentin muuttumisen kuninkaaksi soveltamalla tulkintaansa myöhemmin tapaus tapaukselta. Pelkään, että he ovat väärässä. Mutta meidän kaikkien puolesta toivon, että he ovat oikeassa. ”
Korjaus 17.2. kello 13.20: Juttuun lisätty sana lähes, kun kerrotaan presidentin lähes täydellisestä syytesuojasta virkatehtävissään.